torstai 11. elokuuta 2016

Kuusi vuotta sitten...


FB muistutti minua, että tasan kuusi vuotta sitten olin tehnyt päiväyksen "aloitin bloggailun". Sitä onkin sitten kuusi vuotta päivitelty intensiivisesti, aluksi Vuodatuksen puolella, mutta melki pian siirryin tänne Bloggeriin. Tämä on ollut yksi tärkeimmistä harrastuksistani, ehkä aikuisiällä tärkein (ennen kun aloin reilu vuosi sitten heppatytöksi, se on nyt numero uno). Mutta kyllä minun elämässäni tilaa on myös tälle.



Jostain syystä edellinen päivitys on huhtikuulta. Kesä meni hujauksessa, en tehnyt käsitöitä, en kierrellyt liioin kirppareilla, en sisustanut oikeastaan mitään (siivosin vain). Kesämökki lapselle saatiin melkein valmiiksi, tarkoitus olisi vielä syksyllä jatkaa projektia. Tai ei se mikään kesämökki ole, enemmänkin kesähuone. En tiedä, teinkö sitä enemmän itselleni kuin lapselle ;) Tarkoitus olisi sisustaa se 100% second handilla.




Kesällä pidimme kotonamme isot kemut teemana Lavatanssit, olen kuvassa siskoni kanssa. Meille tuli 60 vierasta, kaikki pukeutuneena teemaan "lavatanssi ja suomiromantiikka", osa saapui paikalle jopa traktorilla. Täytyy sanoa, että meillä oli ihan mahtava ilta! Oli livebändiä, hyvää ruokaa (nyyttärimeiningillä), mahtavia kyläläisiä, paljua, saunaa...




Toukokuussa Murmeli synnytti pienen Irmeli-varsan. Pari päivää synnytyksen jälkeen Murmis valitettavasti menehtyi synnytyksen jälkeisiin ongelmiin. Hätäpikaa löytyi keinoemo Eeva, joka on ollut Irmelin pelastus. Toki ensimmäisen kuukauden Irmeli tarvitsi ihmisen ruokinta-apua tunnin välein (päivin öin), imetysvuorossa olin minäkin muutamaan otteeseen. Tästä kaikesta tehtiin lehtijuttukin. Kaikesta tragediasta ja itkuista huolimatta kaikki on nyt hyvin. Kuvassa Irkku nukkuu muutaman päivän ikäisenä pahnoihin peiteltynä, Eeva valvoo vierellä. Tämä tapahtuma on oikeasti ainoa, mistä olisin halunnut kirjoittaa, mutta en saanut aikaiseksi. Teen tästä vielä oman postauksen :)





Kiitos teille kaikille, jotka ilmaisivat "huolensa" blogini suhteen ja jaksoitte odottaa <3
Kyllä tämä tästä reippaammaksi menoksi vielä muuttuu :)





keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hieno ilma!




Viikko on ollut varsinaista vuoristorataa ilmojen suhteen. Viikonloppuna nautimme kauniista kelistä, kannoimme terassille jo kesäkaluja (vähän vappuakin silmälläpitäen), mutta maanantai-aamuna järkytys oli suuri - maa oli ihan vitivalkoinen ja lisää tuli! Eilen losotti vettä koko päivän ja nyt on vain sumuista ja harmaata.... Aika paskaa ihan suomeksi sanottuna!

Neilikat tuovat onneksi valoa harmauden keskelle ja eikös se tästä loppuviikkoon ala paranemaan. Meillä vappuna tiedosaa viikonloppuvieraita ja juhlimme samalla porukalla jo kolmatta vuotta putkeen (mukana lapsia, koiria ja aikuisia).

Mun some on muuten rähähtänyt sinioranssiksi! Tampereen tyttöjä kun ollaan, olen onnellinen Tapparan voitosta, vaikei hoki juurikaan kiinosta ja todellisuudessa olen ollut sen toisen leirin kannattaja forever. Mutta iloitsen tamperelaisten puolesta, hieno homma kyllä! 



Tuskin ennätän tänne ennen vappua (ainakaan kirjoittelemaan), joten toivotan kaikille
ILOISTA VAPPUA !!






torstai 21. huhtikuuta 2016

Lasipulloja







Ostin paikalliselta fb:n nettikirpulta pikkusen lasipulloja... Tietysti sulovileeninä "kun halvalla sain"... Vanhempi rouva oli ollut heittämässä niitä lasinkeräykseen, mutta joku oli vinkannut hänelle, että "kyllä niistä joku jotain maksaa, laita myyntiin vain".  Lasipullot maksoivat 5 eur ja oikeastaan noiden korkillisten vuoksi nämä ostin, mutta kauniitahan nämä muutkin ovat! Kaikki muut kirkkaat taitavat olla lääkepulloja, koska kaikkien pohjassa on mittalukema (esim 50ml / 400ml jne). Isompi ruskea, pyöreä pullo on ollut luultavasti olutpullo...? Saa valaista, jos joku tietää :)

Sitä, mitä minä näillä teen en taida tietää vielä itsekään, mutta ehkä minä jotain keksin. Joskus :) Otan mielellään idiksiä vastaan, jos sieltä löytyy hyviä ideoita!

Kirppikseltä ostin myös todella kauniisti maalatun kiven (1,50 eur). Ihanasti joku piirtänyt pöllön. Olenkin alkanut keräilemään tietyn muotoisia kiviä jemmaan, jos vaikka alkaisin jossain vaiheessa maalailemaan kiviä. Operaatio Omakotitalon Tuija on muuten maalaillut kivistä aivan upeita taloja, käypä katsomassa TÄÄLLÄ.











keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kukkaset kotiin marketista ?




Kovin on kätevää nykyisin, kun kauppareissulla saa hankittua irtokukkia kotiin. Toki tulee monesti mietittyä, syökö tämä kovastikin sitten kukkakauppojen asiakkaita? Onhan se mukavaa ostaa alle viidellä eurolla ruusukimppu, kukkakaupasta siitä saisi maksaa tuplahinnan (vähintään) ja rohkenen väittää, että herkemmin tulee ostettua kukkia kun niitä saa sieltä marketista. Itselleni on kehitttynyt kohtuullisen hyvä silmä sille, mitkä ruusut kestävät ja mitkä eivät ja olen myös harjoitellut kimppujen erilaista sidonaa.

Nämä keltaiset kaunottaret ihastuttivat olohuonetta yli viikon, enkä raskinut niitä vieläkään pois heittää kun olivat nuupahtaessaankin tosi muhkeat. Ripustin ne kuivumaan Herra Saksanhirven sarviin (miehen "tuliainen" Skotlannin nummilta muutaman vuoden takaa...).

Alla olevan supermuhkean hortensian ostin niin ikää eilen ruokakaupasta. Kuva ei ehkä kerro totuutta, mutta kyse on todella isosta hortensiasta ja hintakaan ei päätä huimannut (9,95 eur). Nämä olivat ilmeisesti juuri tulleet kauppaan ja pääsin valitsemaan komeimman. Pidin hintaa todella edukkaana, koska hortensiat (varsinkin isot) ovat aikas tyyriitä. Yritänkin saada tämän nyt kestämään ihan ulkoruokintaan asti :)


Toki jos menen kyläilemään ja haluan viedä jotain oikein superihanaa, menen automaattisesti länsi-Tampereella olevaan kukkakauppaan nimeltään Lamminpään Puutarha. Sieltä ei koskaan lähde ilman upeaa, kauniisti sidottua ja pakattua kukkakimppua. Palvelu on loistavaa ja miljöö erittäin kaunis (ja tämä ei ole mikään maksettu mainos - oliskin ;) )

Tämän kauniin kimpun ostin muutama kk sitten mummolleni, joka täytti 80 vuotta:












maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kaunein Sitruunapuu









It was love at first sight!

Perjantaina oli tilaisuus käydä Marimekon tehtaanmyymälässä ja tottakai sinne ilolla menin. En varsinaisesti "ollut ostohousut jalassa", mutta kyllähän sen tiesi, miten siinä tulee käymään... Aikani tongin palalaareja (eli missä erikokoisia kankaanpaloja 20 eur /metri) ja kun olin niissä tehnyt selvää jälkeä, siirryin pakkakankaisiin. Ja mitä minä näin! Aino-Maija Metsolan "Sitruunapuu" kangasta 100% pellavaisena ja missä väreissä! Pöytäliinahan siitä valmistui saman tein. Jopa mies kehui hienoksi, vaikka jotenkin ajattelin kankaan olevan hänen mielestään liian "kukertava" tai jotain..

Tämä liina toi hyvän ja keväisen mielen koko viikonlopulle ja pakkohan sitä sulostuttamaan oli ostaa keltaiset markettiruusut :)

MUKAVAA, KEVÄISTÄ VIIKKOA!







keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tauluista hattuihin - eteisen pieni face lift!


Ostin aikoinaan kirppikseltä ruotsalaisia naistenlehtiä 60 -luvulta ja niissä oli aivan valloittavat kansikuvat.  Kehystin kolme tauluiksi ja laitoin ne eteisen seinälle. Silloin tein postauksen, jossa mainitsin, ettei paikka ole ihan täydellinen vieläkään näille kaunottarille, mutta siihen ne jäivät ihan näihin päiviin asti. Sunnuntaina ihan ex tempore otin taulut veks ja laitoin tilalle rakkaimmat kesähattuni, jotka odottelevat aikoja parempia :) Tuli kyllä kiva! 
(Pahoittelen kuvien huonoa laatua, sen lisäksi että tää tietsikka hajoaa, kamerastakin olen saanut räplättyä namiskat ja aetukset ihan vintturaan, enkä osaa niitäKÄÄN korjata.)

Ylin hattu on muisto Italian matkalta, keskimmäinen viime kesän kirppislöytö ja alimman ostin lauantaina Stockmannilta. Kuvaushetkellä linssiluteemme Dora olisi ihan pakosta halunnut tulla myös kuvaan... Hän on jokaisessa kuvassa, osasta rajasin daamin kokonaan pois ;) 



Tässä vielä lähtötilanne:


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Pääsiäisestä vappuun!






Tämä pääsiäiskuvakollaasi on odottanut viikon päivät noissa luonnoksissa, että saisin tehtyä pikku postauksen. Noh, tässä on ollut aikamoista hässäkkää niin töissä kuin kotioloissakin, joten ajatuksen asteelle on jäänyt. Kaiken kukkuraksi minun jo 5 vuotta palvellut MacBook on sanomassa jonkinasteisen sopimuksen irti, joten senkin vuoksi nämä tietsikkahommelitkin tökkii.

Tässä on nokka vahvasti jo kohti vappua ja toukokuuta, tuo valon lisääntyminen antaa ihmiselle ihmeellistä voimaa... Kumpa ei enää koskaan tulisi marraskuuta. Ei vais, kun sen aika on, niin olen varmasti sitäKIN jo odottanut :)

Nyt sen enempää avautumatta, toivotan kaikille oikein kaunista keväistä viikkoa ja loppuviikosta palaan linjoille erään pienenpienen sisustusjutun kanssa. Kuvatkin on, mutta kone TÖKKII!





torstai 24. maaliskuuta 2016

MegaKirppisKierros

Kirppistiput sen tietävät; joskus saalis on valtava ja toisinaan monta keikkaa (noh, ei allekirjoittajan tilanteessa niin kovin montaa keikkaa...) tullaan kotiin tyhjin käsin. Tässä taannoin oli oikein megareissu, löytyi vaikka sun mitä! Rahaakin paloi pikkuisen enemmän kun normikierroksella, but baby it was worth it! 

Sen enempää tässä runoilematta esittelen teille saaliini ja toivotan samalla oikein hyvää pääsiäistä!



Lapselle paljon paitoja, mekko ja lenkkarit



2 kpl Gantin neuletyynynpäällisiä (tyynyineen) 20 eur /kpl

Marimekon Tantsu lakanat + tyynyliinat 50 eur

Jonkun maalaama taulu canvakselle 3 eur

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pippuria, päivänpaistetta ja putkaria

Tervehdys keväisen auringon loisteesta! 


Olen taas ostanut uudet Marimekko -lakanat... Se on nyt hyväksyttävä, etten pysty näitä oikein vastustamaan, joten menköön. Saan ostaa omilla fyrkilla niin monet kun tahdon, on siinä järkeä tai ei.. Pippurikerät ovat oikein kivat :) Taas on valmistunut yhdet perussukat langanlopuista. 



Pari viikkoa sitten meillä hajosi astianpesukone. Vaikka tiskaaminen ei ole mitenkään vastenmielistä, on ollut yllättävää, kuinka paljon sitä on saanut olla tiskiharjan varressa. Mies yritti korjailla sitä ensin itse, mutta ei siitä kyllä tullut yhtikäs mitään. Sitten sain monta päivää muistutella, että soittaisi korjaajan paikalle. En tiedä, ottiko se sitten miehisen itsetunnon päälle vai mitä, mutta lopulta sanoin, että minä soitan, jos ei ala tapahtumaan ja viisi minuuttia myöhemmin oli korjaaja tilattu. Nauratti, kun tuli mieleen, se mainos, missä mies yritti korjata isoa putkivahonkoa ja nainen seurasi vieressä: "soitanko jo, joko soitan" ja mies siinä "minua ei niinkutsutut ammattimiehet kyni!"  Meillähän ei ole edes astiankuivauskaappia, koska hanan edessä on ikkuna, joten hieman hankalaa tämä kuivaushomma...
Nyt parhaillaan tässä odottelen armon putkaria saapuvaksi. 


Dora on löytänyt paikan auringosta! 


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Ompeluhommia, korttia ja pilkkimistä

Aina kun eteen on tullut kirppiksellä sopuhintaan Marimekon hyväkuntoisia tai käyttämättömiä pellavakankaita (60%linen / 40%cotton), olen ostanut. Tässä on mm. vanhat verhot surautettu uuteen käyttöön - keittiöpyyhkeiksi! Nämä ovat tosi kiva pieni lahja antaa jollekin ja aina on kotona jotain kivaa viemistä, jos tulee vaikka yllärikutsu naapuriin :) Olen näitä tehnyt ennenkin ja ne menivät kuin kuumille kiville.



Tänään käytiin lapsen kanssa omalla kylällä vähän kaupoilla ja sinne oli kuulkaas yhteen kaffelaan tullut myyntiin Polka Jamin kortteja - ai että mä tykkään!! Olisi tehnyt mieli ostaa kaikki kortit, mutta tyydyin nyt seitsemään näin ensialkuun. On kyllä ilo pistää nämä maailmalle!





Lapsen koululla oli ulkoilupäivä pilkkimisen merkeissä ja mekin kävimme Doran kanssa muksuja moikkaamassa. Ei olisi voinut upeampaa päivää sattua! Aurinko lämmitti jo niin ihanasti :)

Näiden kuvien myötä toivotan jokaiselle oikein kliffaa viikonloppua!