torstai 18. marraskuuta 2010

Nyt kävi säkä!

Kävin taas kontissa katsomassa tilanteen ja nyt tarvii kyllä kertoa, että kävi ihan hillitön munkki. Siellä on aina joskus sellaisia pusseja, joissa on risoja pyyhkeitä, kankaita ja muuta rättiä, ilmeisesti matonkuteiksi tarkoitettua tms. No nyt joku oli pistänyt sellaiseen pussiin vanhoja pellavaisia keittiöpyyhkeitä (mikä on siis meikäläisen heikkous muutenkin!!) ja pari risaa pyyhettä. Otin säkin äkkiä kainaloon ja häivyin paikalta vähin äänin. Tosin kävin kassan kautta, maksoin K-A-K-S-I euroa ja katsokaa mitä sillä sain:



Vanhoja punaruutuisia keittiöpyyhkeitä 13 kpl. Ilmeisesti ovat peräisin jostain isommasta köökistä, koska nämä olivat täynnä sellaisia pieniä pesulalappuja. Pyyhkeet ovat hyvässä kunnossa, mitä nyt pientä kulumaa ja tahraa jossain, kyllähän se on selvää, ovat kuitenkin aikas vanhat! Mutta käytössä varmasti ihan parhaita. Ja jotenkin nämä ovat niin perinteisiä, että ovat supertrendikkäitä, ainakin mun mielestä!



Myös nämä liinat olivat pussissa, pellavaisia liinoja nekin! Noissa vaaleissa on hieman isompia liinoja, ne voisi vaikka laittaa puoliksi ja tehdä niistä kaksi keittiöpyyhettä.

Ideani on antaa näitä joululahjoiksi ja osan säästän itselleni käyttöön. Joululahjaliinoihin voisi tehdä itse vaikka kirjailut sen mukaan, kenelle liina menee! Ja toki liinat tarvitsee antaa sellaiselle, joka antaa tälläiselle vanhalle tavaralle arvoa. Liinat nimittäin eivät ole uuden näköisiä (tietenkään, osa varmasti useamman vuosikymmenen vanhoja), enkä halua, että kukaan miettii, että "mitä sekin akka meille vanhoja keittiöliinojaan joululahjaksi antaa..." Mutta liinat ovat mitä parhaimpia käytössä (tälläistä pellavaa / puuvillaa ei enää valmisteta missään!) ja niistä tulee ihana fiilis ruuanlaittoon.

*nyt on hyvä mieli*

ps. Ja ulkonakin maa on jo valkoinen!

1 kommentti:

  1. Moiks!
    Nuo valko-punaruudulliset keittiöpyyhkeet on just niitä, mitä meillä on Tessulla käytössä. :) Tuli hetkeksi oikein ahdistava muistikuva luokkani epämääräisestä&sekavasta liinavaatekaapista... Argh! Mut sielläpä odotelkoot...
    Mut on noi liinat vaan niin ihguja! :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!