perjantai 22. huhtikuuta 2011

Man of the Week (+vähän muutakin)

Menestykselliset askartelut takana, tehtiin niin paljon ihania kortteja!
Niistä kuvia huomenna.

Koko alkuviikon olen miettinyt viikon miestä. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla Soini, mutta kun mä en vaan pysty. Viikon miehen tulee kuitenkin olla sellainen, mistä jotenkin, jollain tavalla tykkään.  (toisaalta viikon miehen tulee olla jotenkin ajankohtainen, tavallaan tää mun valinta nyt onkin,,, ehkä jotenkin)

Tänään sitten askartelumusa päätyi Popedaan :D
(ketju: Laura Pausini, Scandinavian Music Group, Chris Rea, Aki Sirkesalo, Popeda)

Viime kesänä, Tammerfestin torstai (ihanan pikku-Pinjan syntymän aatto) kerättiin itsemme miehen kanssa ja vietiin MiniPimu hoitoon ja lähdettiin liikenteeseen. Liput Popedan keikalle oli hoidettu jo aiemmin, ihania kamuja tulossa myös. Kuten on aiemmin todettu, minä olen Mansesta. Yritän olla niin fiksu ja filmaattinen, mutta totuus on, että lopulta kaiken jälkeen mä olen niin Popeda. Ja Popeda sopii mulle just niin hyvin kun sialle otsatukka.

Kesken keikan tuli niin järkyttävä sadekuuro, että meikäläinen oli nilkkoja myöden vedessä. Keikka oli siis keskustorin teltassa ja mä olin tietty parkkeerannut itseni sinne missä oli baaritiski ja se sattui olemaan alamäessä. Ja se ukkoskuuro oli siis niin raju, että kaikki muut koneet meni pimeeks (ts. kassakoneet, juomaa ei saanu kun käteisellä pitkän aikaa...) paitsi tietty Popedan ämyrit. Ja ne pojat soi.
Pimeeks ei myöskään mennyt Costellon tuulikone, just se jonka ainoo tehtävä on puhaltaa Costellon tukkavärkkiä koko keikan ajan. Vähän niinkun BonJovilla, ainaki.

Mä tykkään paljon erilaisesta musasta, mutta yllättäen musta löytyy se ikuinen pieni juntti, joka RRRRAKASTAA Popedaa ja Patee. Pate on niin rehellisesti ollut aina oma itsensä, selvänä tai tuhannen jurrissa.
Patea tarvitaan täällä Mansessa, pidä ittes miehenä! Ja selvänä ja Ikurissa :D


Ja viime kesän ystäville tiedoksi (vaikka teistä ei ehkä kukaan tätä luekaan):
Nipsu&Zami: Ihania olette, yhdessä tai erikseen. Olette molemmat rakkaita!
Janecky&Dimo: Voikaa vahvasti, toivottavasti nähdään pian!!
Tällästä tää on,  meidän kolmikymppisten elo.
Mr GreenBond: I LOVE YOU!

3 kommenttia:

  1. Pate on paras! Mies ei tajuu muttei sen tarvitsekaan :D

    Mukavaa pääsiäistä koko komppanialle!

    VastaaPoista
  2. Pate on Pate ja Mr Manse-rock. Vaikka Isokynä Lindholm on ehkä enemmän meikäläisen makuun.

    VastaaPoista
  3. Käy Nipsu blogissani, siellä on sulle tunnustus. :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!