lauantai 1. lokakuuta 2011

Meillä on ongelma

Nimittäin täällä kotona. Tarkemmin sanottuna täällä vuokra-asunnossa ja tämän asunnon säilytystilassa. Sillähän ei ole mitään tekemistä, että olen sairastunut hamstraukseen ja kaikki tavarani on niin ihania, etten voi niistä luopuakaan!

Nyt on tullut käytyä näitä mun keittiöpyyhkeitä läpi. Ja niitähän löytyy! Koomisinta tässä on se, että siitä lähtien kun me ollaan tänne helmikuussa muutettu, olen käyttänyt kolmea (!!!) keittiöpyyhettä. Pesen niitä vuoron perään ja kun tästä muutto tulee alkukesästä (toivottavasti!!), niin en tule ottamaan näitä kolmea mukaani. Ne ovat varmaan siinä vaiheessa jo ydinjätettä.



My precious! Näistä melkein kaikki on vanjoja, pellavaisia, elämäänähneitä (vasemman puoleisen pinon 5 alinta on ostettu uutena). Juuri sellaisia, mitä rakastan ja missä suurimmassa osassa on entisen omistajan kirjailut. Joukossa on tässä blogissa aiemminkin esiteltyjä yksilöitä sekä pari todellista helmeäkin näihin pinoihin mahtuu Olen myös monta antanut lahjaksi ystävilleni, kerran blogin arvonnassakin oli palkintona kaksi pyyhettä. Muutaman olen saanut äidiltäni ensiasuntooni ja muutama on isäni mummun peruja. Jahka saan uudessa huushollissa avattua kaikki säilytyksessä olleet pahvilaatikot, saatan yllätyä, koska muistan pakanneeni myös näitä säilytykseen... Ja niin siis nämäkin menevät laatikkoon ja varastoon. Miksi olen ne edes ottanut tänne kaappeja täyttämään...

Ja kun kerran käytän vain näitä:


APUA! Toi raidallinen on oikeesti tullu just pesusta, ei se lähe ton puhtaammaksi!

Toinen homma; mulla on käsipyyhkeitäkin IHAN liikaa. Vaikka ne olis minkälaisessa tarjouksessa (mies sanoi, että vaikka ilman sais), en saa ostaa. Pakkasin niitäkin hieman varastoon...
Tän kasan verran tuli vaatehuoneeseen lisää tilaa, JIHAA!!

5 kommenttia:

  1. No niin, sieltähän löytyy!! :D Kelpais tännekkin ..tä on itseasias aloittanut uusienvanhojen keittiöpyyhkeiden metsästyksen. Sain kipinän sillon niistä sun lähettämistä pyyhkeistä ;)

    VastaaPoista
  2. Tuota minä kutsuisin positiiviseksi ongelmaksi,ihanuuksia läjäpäin sulla siellä=D Minä noita kanssa haalin ja vaalin mutta kirkkaasti jään hopealle määrän suhteen;)

    VastaaPoista
  3. No onhan noita! Täällä käytetään vanhoja pyyhkeitä, joista en edes tykkää. Ehkä olis aika alkaa hamstraamaan!

    VastaaPoista
  4. näissä on vielä parasta se, että kuivaavat paljon paremmin kuin uudet :) meillä hajos tänään tiskikone (täyteen ladattuna) ja just kuivasin kasan tiskiä, ja raskin ottaa uuden pyyhkeen tuosta kasasta :D
    nyt Peppi kirppikselle (etenkin kontit, fridat, pelastusarmeijat yms!), siellä niitä löytyy!

    VastaaPoista
  5. Mä luulin et meillä on paljon käsipyyhkeitä! Mutta todellakin positiivinen ongelma. ;)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!