sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Väreistä

Käytiin miehen kanssa Asta messuilla Tampereen Messukeskuksessa. Olen ollut siellä parina vuonna aiemminkin ja aina jotenkin yhtä pihalla siellä. Toisin kun nyt kun kaikki tuntui olevan niin ajankohtaista eli oli hyvä reissu!

Ostettiin kodinkoneet uuteen taloon, saatiin ihana sauna-idea (sattuikin olemaan sellainen mallisauna, mikä on samankokoinen ja muotoinen kun meidänkin bastu tulee olemaan) ja Tikkurilan osastolta saatiin monta hyvää väri-ideaa. Tai siis yksi ihan mahtava idea (+ monta hyvää pientä ideaa) siitä, mikä värinen meidän olkkari tulee olemaan. En halunnut valkoista, mutta väri vielä mietitytti.

Tuli tehtyä sellainenkin päätös, että tapettia ei taida tulla oikeestaan ehkä mihinkään muualle kun murusen huoneeseen. Ja sinnekin varmaan vain sen vuoksi, että tapetti on jo ostettu. Noh, katsotaan nyt, mutta siltä ainakin nyt tuntuu! Joka tapauksessa uuden tuvan väri- ja materiaalimaailma alkaa nyt hahmoittumaan, tarvis tehdä enemmänkin niistä postauksia, jos ne nyt sattuu jotain kiinnostamaan.



Näistä (isoin neliö) jokin (ja se ei ole tuo vaaleanpunainen) tulee olemaan alakerran hallitseva seinän väri. Kaikista kyllä pidän hurjasti!


Tässä on murusen huoneen tapetti. Jos sitä jää yli, on yksi toinenkin seinä yläkerrassa mietittynä, mihin tätä pistetään...


Eilinen löytö, tuo tyyny meinaan! Onko kauniinpaa? Askosta, oli alessa 10 eur.

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit pehmeät sävyt! Niistä tulee ihana värimaailma :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tykkään myös. Olen nyt päättänyt, että siniharmaa on se meidän juttu seinässä :) siihen passaa sitten hyvin valkoinen ruokaryhmä, tummanruskea piano, tummanruskea lasivitriini... visio on päässä, mielenkiinnolla odotan lopputulemaa (jota saan kyllä vielä odottaa ainakin puoli vuotta) :D

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!