maanantai 27. elokuuta 2012

Kuulumisia


Hip hei, perus maanantai.
Töistä kotiin, päikyn kautta, vettä sataa. Imurin varteen ja lattioita pesemään.
Eihän tälläistä hommaa VOI jättää maanantaille, mutta nyt kävi joku häiriö, enkä tehnyt sitä eilen.
Pinaattikeittoa pakasteesta perheelle ja viikonlopulta jäänyttä kuivahtanutta rievää.
Nyt ei ole arki juhlaa.

Kirsikkana kakun päällä tämän kaiken jälkeen koira pierasi olkkarissa ja tuli meinaan varren kanssa. Anteeksi tästä mielikuvasta, mutta tämä on koiran omistajan arkea... 
Mistähän sillä on nyt mennyt pakki sekaisin.
 Blaah, uudelleen luutun varteen (pyykkipoika nenässä). Onneksi en ole ehtinyt laittaa vielä mattoja alakertaan.

Kaunis, Ikeasta ostettu kukka sentään ilahduttaa.
En tiedä sen nimeä, mutta pari viikkoa on jo kukkinut kauniisti!



Olin ladannut tähän postaukseen tämän koirakollaasin jo ennen Boriksen pikku ylläriä.
(Jos nyt alkaisin tekeen postausta, en kyllä pistäis tätä, sen verran nelijalkaiset ottaa aivoon...)
Meillä oli viikonloppuna vieraita yökylässä, joiden mukana tuli kaksi mäyräkoiraa.
Ihanat pallerot, pienempi on vasta 4 kk. Isommalla on ihan mielettömän iso ego, pistää ojennukseen kaikki.. Tosi vallottavia tapauksia molemmat.
Bosse näyttää ihan resupentti-puliveivarilta näiden kahden kauniin eläimen rinnalla. 
Mäyräkoira on tosi hauska koira, voisin ihan hyvin kuvitella itsellänikin sellaisen. Iso, pieni koira.


Itse asiassa tän piti olla (valitus)postaus tekemättömistä töistä, mutta toi koira pilas nyt mun kuviot.
Joten sellaista marmatusta ehkä seuraavassa postissa tiedossa !
Stay tuned.

8 kommenttia:

  1. Päivät ei oo aina yhtä ihania:) I will stay..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ollu sullakaan menny sit ihan putkeen ;) mut sulla oli kyl paremmat limpprit! Huomista odotellessa :)

      Poista
  2. Mäykkyjä! Ihania hellyttäviä luonteikkaita mäykkyjä! <3 Mulla oli ennen mäyräkoira ja tunnistan niiiiiinnn nuo ilmeet. :)

    Tsemppiä koira-arkeen. Onneksi aina voi lohduttautua sillä, että ei ne sitä kiusallaan tee, vaan ylläreistä huolimatta ovat aina yhtä uskollisia ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, hädissään tuo oli aamullakin kun sama oli toistunut yön aikana... Täytyy syöttää sille matokuuri, jos onkin jostain sellaisesta kyse... Tosin sunnuntaina se löysi metsästä jäniksen koiven, jota oli kuljetellut mukanaan jo hyvän aikaa ennen kun huomasin. On varmaan syönytkin sitä.
      Mäykky on kyllä huippu :) Tuolla pienemmälläkin oli korvat kuin Dumbolla konsanaan!

      Poista
  3. Ehhehh..noita varrellisia pieruja on vissiin liikkeellä :D samat yllärit odotteli meitä tänään ja just äsken lemppasin tuon hajupentin pihalle, ahteripyykiksi tais mennä :DDD
    Inupekt forte on meillä auttanut noihin ajoittaisiin varsipieruihin :D herra kun on niin herkkä vanhemmalla iällä tuon ruuan(kin) suhteen.

    Hilipatihippan hani ja virtaa loppuviikkoon <3

    VastaaPoista
  4. Mää löin sua post-itilla.

    Mäyräkoiran varreton pieru haisee. Parasta mäykyissä on niitten jättiläismäiset etutassut ja ruipelot takatassut. Ja lihaksikas koipireisipala. Aijettä, sitä on kiva puristella.

    Ihanat noi pöytäkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä senkin vanha sanaseppo, kiitos <3 Oot mahti!!

      Poista
  5. Terstisi sai hymyn huulilleni, taitaa olal aika moista tuo koiran omistajan elämä ;)
    Todella kaunis kukka ja tuo pöytäliina!

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!