sunnuntai 12. elokuuta 2012

Palliasiaa


Terassiakin tässä loppukesänä on jo korkea aika laitella :)
Viimeiset sirkkelit ja masiinat saatiin pari viikkoa sitten siirrettyä täältä pois, jonka jälkeen terden valtasikin lapsen valtavan kokoinen uima-allas (jossa artisti uiskenteli tasan kaksi kertaa...).

Nyt ajateltiin, ettei tästä enää tämän kesäisempää tuu ja otettiin puhallettava unelma pois.
Tämä kuvissa kuvattu "asetelma" on kyllä ollut tuossa jo koko kesän, mutta siinä on aina ollut edessä jotain (ensin se sirkkeli ja sitten se allas), ettei ole tullut dokumentoitua.

Anopilta sain muuten tuon basilikan + sipulit männä viikonloppuna <3


Tuon puisen pallin appiukko kyhäsi raxa-aikana (helmi-maaliskuussa) itselleen penkiksi. Reppanalla kun ei ollut edes istuinta, jossa syödä hernesoppansa. No se vakiinnutti kesän tullen ja talon valmistuttua paikkansa pelargoniatelineenä. Ja nyt kun siihen on silmä tottunut, se on aika tosi kaunis ja tilaus meni Rakentajalle, että näitä täytyy tehdä lisää. Myös kuulemma anopille (mun äidille).
Voi pojat, kyllä meillä lautaa on!

Tuo pidempi jakkara on joskus pelastettu eräästä purettavasta saunasta melki vuosikymmen sitten. Rapsuttelin suurimmat homeet pois ja maalasin.

Sitten tuleekin tämä, mikä on mieltäni askarruttanut koko kesän. Samasta osoitteesta saunajakkaran kanssa tuli tämä pyöreä palli. Se oli keltainen kun sain sen. Maalasin valkoiseksi. Se on ollut ihan retuperällä: sateessa, pakkasessa, paahteessa. Missä nyt palli voi taivasalla olla.
Nyt siitä on alkanut lohkeilemaan maali, sekä se valkoinen, että se keltainen ja sieltä paistaa koivu.
Mitatkin täsmäävät, tarkistin.
Alkoi ahdistaan ja naurattaan... Minkä tuotannon palli on just tälläinen.
VOISIKO SE OLLA??


8 kommenttia:

  1. Ihan Aallolta kyllä näyttää,kolme jalkaakin vaan;)
    Appiukon nikkaroima palli on kyllä vähintäänkin yhtä hieno,ihanan rouhea!!

    VastaaPoista
  2. hyvät on pallit, molemmat, olkoon sit kenen vaan. ;)
    oon kyl kade teidän terdestä, meillä on valmis mutta niiiiin täynnä rojua että "kuvauskuntoon" ei taida saada koko syksynä... :P

    VastaaPoista
  3. Pallit rimmaa vierekkäin hyvin - oli valmistaja sit kuka tahansa :)

    VastaaPoista
  4. Näyttää ihan siltä ja luultavasti onkin. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista palliasiaan :)
    Jatkan tutkimuksia, ilmoitan sitten onko oikea vai kopsu :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis terassi ja taitaa se palli olla sitä mitä epäilet. Tosin siitäkin on kopioita melkomoisesti.
    Nauratti tuo Jackie - muistan ajan, jolloin eräs nuori neiti oli aika pähkinöinä Marilynista. No, Jackie on aina ollut mun ´Marilyn´. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain ihmeellistä telepatiaa Norppastiina :) Just laitoin uuden postauksen, check it out :D (en ollut siis vielä lukenut tätä sun viestiä..)

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!