perjantai 18. lokakuuta 2013

Perjantain shoppailut



























Tässä on viimeaikoina herännyt sellainen tarve muijan mieleen, että meille täytyy ostaa rahi. Pikaisesti eri vaihtoehtoja tutkittuani, tulin siihen tulokseen, että kyllä se Ikean vaihtoehto on nyt hinnaltaan ja oikeastaan malliltaankin meille paras. Miellytti kovasti myös se, että tähän saa päälliset ostaa uudet, kun tuohon kyllästyy (tai kun se on jo ihan kirjava..) ja niitä päällisvaihtoehtoja on useissa väreissä.
Eikä se tietenkään pelkän rahin ostamiseen jäänyt... Jo kotona päätin, että ostan tuon harmaan lampaantaljan siihen päälle (ihan jo senkin vuoksi, että jos tästä sattuu muodostumaan koiralle mieluisa paikka). Ihania papruja edukkaasti (punavalkoiset ovat tämän vuoden joulupapereita), kertismukeja, silkkipaperia ja lahjanauhaa. Tekokkukka yläkerran vessaan.

Tässä rahi on nyt sitten tositoimissa, toimii juuri niin hyvin kun kuvittelinkin. Meillä on tuo nurkka ollut murheellinen, eikä kukaan oikein istu vanhassa tuolissa (kuva siitä täällä). Toin yläkerrasta makkarissa olleen tuolin tuohon (ostettu joskus vuonna nakki Kodin Ykkösestä) ja yhdistin siihen uuden rahin. NYT toivottavasti nurkassa joku istuukin, koska on sata kertaa mukavampi!


Tekokukkanen pääsi siis yläkerran vessaan. Tehtiin lapsen kanssa tuollainen hieno installaatio; orkidea ja lehmä.



4 kommenttia:

  1. mie jäin tuota siun korutelinettäs ihailemaan..ja lehmä käy oikeen hyvin tuohon kukkasen viereen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koruteline on kyllä hieno! Se on poronsarvi Lapista, mikä on porattu tuohon seinään.
      Mun mielestä lehmä on myös oikein kiva tuossa :)

      Poista
  2. Ihania lahjapapereita ja tarvikkeita! Mä kävin just tänään Ikeassa ja ostin ruskea- ja mustasävyisiä tarvikkeita, ihania! Tosi mukavan näköinen tuo nojatuoli + rahi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kans jollain ostoskorissa noita sävyjä ja olin onnellinen kun en eksynyt just sille hyllylle :) Meinaan on lahjapapereita loppuelämäksi nyt jo :)
      Tuoli on niin kiva istua, eilen kudoin siinä huivia pitkän tovin!
      Lauantain jatkoa :)

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!