keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kuninkaallista!

Ihanaa postia ystävältä!

Olen ollut mycket interessad av kungliga folket niin kauan kun muistan. Yksi elävimmsitä muistoistani jo edesmenneestä mummostani on se, kun hän sanoi usein minulle pienenä "olet ihan niin kuin ruotsin Victoria". Meillä on pari vuotta ikäeroa Vickanin kanssa, joten se passasi varsin hyvin, vaikka ei meissä nyt varsinaisesti niin kovasti samaa ole... En missään nimessä henkilökohtaisest sekoita kuninkaallisia politiikkaan, enkä ota kantaa, onko heidän ja ylipäänsä  monarkian  "olemassaolo" perusteltua nykyisin (sen verran kuitenkin otan kuninkaattomana kantaa, että mielestäni kuningasperheet ovat täysin oikeutettuja olla kuninkaallisia nykyäänkin, kunhan sitä meininkiä uudistetaan / suhteutetaan nykypäivään).
Luultavasti osasyynä tähän kiinnostukseen on kiinnostus historiaan ylipäänsä. Myös kiinnostus henkilötarinoihin ja kohtaloihin sekä suhteisiin on voimakas. Ollaan sitten Ranskassa Aurinkokuninkaan ja Marie-Antoinetin hovissa 1760, Itävallassa Sissin luona 1800-luvulla,  Marthas Vineyardilla Kennedyjen (kyllä, Kennedyt kuuluvat minun kunikaalliskastiini) huvilalla, Nikolai II:n tai Katariina suuren hovissa Tsarskoje Selossa ja Talvipalatsissa tai niin kovin symppiksen Haakonin kanssa Norjassa. Nimenomaan jos esim. kirjallisuutta ja elämäkertoja ajatellaan, nämä historiaan jo kovasti kuuluvat henkilöt ja tapahtumat kiinnostavat. Nyky kuninkaallisia ajattelen  aika "populistisesti", mutta kyllä suurella mielenkiinnolla.
Leivoksia rakastanut Mari Antoinette

Olen katsellut monenmonta elokuvaa, tv-sarjaa sekä dokumenttia brittien kuningatar Elisabeh I:stä, hänen isästään Henrik VIII:sta. Taannoin tuli Yleltä 3-osainen sarja "Brtittikartanoiden salaisuudet" ja se oli aivan kertakaikkiaan loistava. Kuitenkin jostain syystä nämä uuden ajan brittikuninkaalliset eivät vetoa minuun sitten lainkaan! Kiinnostus loppuu nykyiseen kuningattareen ja hänen jo edesmenneeseen, jetset elämää viettäneeseen siskoonsa Margaretiin. Siinä missä esim. Ruotsin ja Norjan, Hollannin "nuoret" kuninkaalliset ovat mielestäni symppiksiä ja viehättäviä, brittihovin vastaavat vesat ovat minusta jos nyt eivät vastenmielisiä niin jotenkin kylmänkalseita kekkeruuseja. Ja mikä siinä mutten on, että brittikuninkaalliset eivät ikinä ole missään samoissa tapahtumissa / häissä / juhlissa / tilaisuuksissa kun Euroopan muut kruunupäät?

Ihanat sukulaiseni ja ystäväni postittavat mulle aivan mahtavia kortteja ja tuovat pieniä paketteja tuliaisiksi. Äitini toi taannoin reissultaan Itävallasta Sissi -aiheiset lasinaluset, Norjassa asuva ystäväni muistaa minua säännöllisesti vastaavalla postilla viimeksi saatu (kuva ylimmäisenä). Onpa minulla jääkaappini ovessa jopa kuva, jossa prinssit Harry & William poseeraavat isoäitinsä kanssa. Sisko lähetti taannoin ruotsinmatkaltaan kuvan nuoresta kuningatar Silviasta jne.jne.
Kirjahyllyssäni on paljon kirjoja ja elämäkertoja juuri kuninkaallisista. Erityisesti olen lukenut Venäjän viimeisestä tsaarista perheineen. Olen varmaan joskus maininnutkin, että juuri tämän vuoksi olen käynyt Venäjälläkin pariin otteeseen.
 Venäjän viimeinen tsaariperhe 1900-luvun alussa


Lieneekö sattumaa, että yksi lempibändeistäni on nimeltään...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät viestiä!