perjantai 29. tammikuuta 2016

Lankoja ja muita kirppisostoksia

Äitini taannoin kysyi minulta "mitä ihmettä olet tehnyt tuolle lapsiraukalle, kun hän ei suostu tulemaan kirpputoreille?". Tilanne oli sellainen, että he olivat kahden kesken kaupungilla ja äitini olisi halunnut käydä kirppiksellä ja lapsi ei suostunut tulemaan autosta pihalle, "jos käydään kirppiksellä!"
Niinpä niin. Ilmeiseti olen retuuttanut reppanaa vauvasta asti mukanani erilaisilla kirpputoreilla, sillä seurauksella etten saa häntä mukaan enää kuin kiristyksellä ja lahjonnalla. Hän halusi kirjastoon, minä siihen "sillä ehdolla, että käydään samalla kirppiksellä". Hahah! Usein olen myös aika hövelillä päällä, jos hän haluaa jotain (yllättävän harvoin, yleensä hän vain huokailee ja laahustaa läpi kirppiksen...). 

Tänään löytyi tälläinen My Little Poni kahvikuppitalo :) Näitä muovisia häkkyröitä on meille kertynyt jo varmaan 5-6, mutta onhan ne kivoja leikeissä. Ja meidän käytössä nämä eivät kulu / hajoa, joten pääsen niistä jossain vaiheessa kovalla hinnalla eroon. Tämä alla oleva maksoi kympin ja minun mielestäni se on ihan ok hinta hyväkuntoiselle yksilölle. Mietin aina, millä hintaa itse ko. tuotteen möisin ja usein maksan mielelläni vaikka kympin tälläisestä. Toisille taas kympin kirppisostos (esim lelu) on liikaa. 










Itseäni puhutteli tämä Lancomen meikkipussukka. Ei siksi, että sitä nyt ihan juuri tarvitsisin, mutta se oli hyväkuntoinen ja kauniin värinen. Bonuksena sen sisällä oli tuollaisia hiusjuttuja, jotka taisivat olla 90-luvulla suuressa huudossa. Olen törmännyt ihmeellisissä tilanteissa tälläisten tarpeeseen ja nyt niitä on! Koko setti oli 3,50 eur.



Lankojahan en saa ostaa kaupasta enää ollenkaan ;) Mutta kirppikseltä saan! Nämä harmaasävyiset olivat samassa pussukassa ja maksoivat 2,50 eur. Niitä on yhteensä pikkusen reilut 200gr, joten ihan edukkaasti lähti mukaan. Värikkäämmät Isoveli -langat olivat toisessa pussukassa, niitä oli n. 130gr ja maksoivat 2 eur.  


Ja sitten vielä vähän lanka-asiaa... Taannoin yhdessä postauksessa kerroin, kun olin kutonut lankakerien lopuista sukat, joille ei ollut käyttäjää. Mainostin asiaa fb-ystävilleni ja ilmoitin antavani sukat eniten tarvitsevalle. Sukat sitten sai eräs rouva omalta kylältä ja hän oli oikein tyytyväinen. Muutama viikko myöhemmin oli minun vuoroni olla onnellinen! Tämä samainen daami nimittäin ihan yllättäen toi minulle pussillisen lankoja äitinsä kätköistä (olivat tarpeettomia). Alla kuva lahjalangoista, ai että. HYVÄ KIERTÄÄ! Lupasin näistä kutoa heille molemmille vielä sukat :)









Vielä yksi juttu tähän loppuun... Palaan siihen kirjastoon, josta tämä koko postaus tänään alkoi... Itse olen ollut lapsena ja teininä kirjaston suurkuluttaja. Olen aina lukenut paljon, mutta viimeiseen 10 vuoteen en ole kirjastossa käynyt vaan ostan halvalla kirjoja omaan kirjastooni. Nyt kuitenkin lapsi on innostunut ja minä siinä samassa! Meidän pienen kylän kirjasto on todella monipuolinen ja jotenkin tosi miellyttävä paikka. Vietimme siellä miltei pari tuntia katsellen ja välillä istahdamme lukemaan jotain... Tänään matkaan lähti tälläinen setti!


HYVÄÄ VIIKONLOPPUA YSTÄVÄT!


2 kommenttia:

  1. Hyviä lankalöytöjä! Siitä vaan Anelmaisia tekemään :-) Iiris Lempivaara on mun suosikkikirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marsa! No Anelmaiset tulis kyllä näistä, hyvä idea!! Olen aina pitänyt Pulkkisen kirjoista, minulla onkin kaikki muut. Kiva kuulla, ettei Iiriskään petä!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!