keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kukkaset kotiin marketista ?




Kovin on kätevää nykyisin, kun kauppareissulla saa hankittua irtokukkia kotiin. Toki tulee monesti mietittyä, syökö tämä kovastikin sitten kukkakauppojen asiakkaita? Onhan se mukavaa ostaa alle viidellä eurolla ruusukimppu, kukkakaupasta siitä saisi maksaa tuplahinnan (vähintään) ja rohkenen väittää, että herkemmin tulee ostettua kukkia kun niitä saa sieltä marketista. Itselleni on kehitttynyt kohtuullisen hyvä silmä sille, mitkä ruusut kestävät ja mitkä eivät ja olen myös harjoitellut kimppujen erilaista sidonaa.

Nämä keltaiset kaunottaret ihastuttivat olohuonetta yli viikon, enkä raskinut niitä vieläkään pois heittää kun olivat nuupahtaessaankin tosi muhkeat. Ripustin ne kuivumaan Herra Saksanhirven sarviin (miehen "tuliainen" Skotlannin nummilta muutaman vuoden takaa...).

Alla olevan supermuhkean hortensian ostin niin ikää eilen ruokakaupasta. Kuva ei ehkä kerro totuutta, mutta kyse on todella isosta hortensiasta ja hintakaan ei päätä huimannut (9,95 eur). Nämä olivat ilmeisesti juuri tulleet kauppaan ja pääsin valitsemaan komeimman. Pidin hintaa todella edukkaana, koska hortensiat (varsinkin isot) ovat aikas tyyriitä. Yritänkin saada tämän nyt kestämään ihan ulkoruokintaan asti :)


Toki jos menen kyläilemään ja haluan viedä jotain oikein superihanaa, menen automaattisesti länsi-Tampereella olevaan kukkakauppaan nimeltään Lamminpään Puutarha. Sieltä ei koskaan lähde ilman upeaa, kauniisti sidottua ja pakattua kukkakimppua. Palvelu on loistavaa ja miljöö erittäin kaunis (ja tämä ei ole mikään maksettu mainos - oliskin ;) )

Tämän kauniin kimpun ostin muutama kk sitten mummolleni, joka täytti 80 vuotta:












4 kommenttia:

  1. Itse tulee usein kauppareissulta joku edullinen kimppu napattua mukaan, ainakin jos on kotimaisia kukkia tarjolla.
    Toki tärkeämpiin tilaisuuksiin haetaan sitten sidottu kimppu kukkakaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihanaiset gerberat siellä ainakin kukoisti :)
      Iloa loppuviikon!

      Poista
  2. Upea kimppu!
    Minäkin nappaan helposti marketista, mutta tuliaiset ostan kukkakaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä helppoa ostaa kukat ruokaostosten yhteydessä💛 Mutta eihän näitä todellisia kaunottaria saa kuin ammattilaisten käsistä :)

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!