maanantai 7. marraskuuta 2011

Lenkin varrelta...

Anoppilassa ollessani kierrän aina samaa lenkkiä, vaihtelen vaan kummin päin sen kierrän, näin ei käy tylsäksi... Otin kameran mukaan, jotta tekin pääsisitte mukaan 5km lenkilleni,  näin virtuaalisesti.
Kyseessä on pieni etelä-Pohjalainen kylä, tönö siellä, toinen täällä...

Talitintin hylkäämä koti * Koululaisten hylkäämä koulu * Kummituspuu * Lumimarjat * Mun henkivakuutus

Viekkaudella ja vääryydellä varastan teiden varsilta pyöreimmät kivet. Kerään niitä anoppilan kivijalan viereen ja ensi kesänä teen niistä pihaani jotain.


Lähteestä saa oikeasti puhdasta vettä, vaikkei sitä ehkä näistä kuvista uskoisi... Majavat tehneet tuhojaan.

Ei heti uskoisi, että marraskuun 5 on menossa. Kesäkukkia. persiljaa ja kanttarelleja. Mutta mikä on tuo karvapallo? Onko se kasvanut jonkun sienen päälle? Näitä oli tien varrella siellä täällä.


Täältä on joku joskus lähtenyt kiireellä, verhotkin jääneet ikkunaan. Ilemisesti uudessa asunnossa ei ole tarvinnut kokkailla, sillä ruokakortit ovat jääneet lattialle. Seinässä oleva tapettikin on kuin juuri tätä päivää. Harmi vaan, että tästä talosta on puolet tullut alas, kuistin läpi kasvaa koivu.

9 kommenttia:

  1. Todellakin outoa kun kukat kukkii niin kauniisti vielä. Ihanaa kyllä kun on ollut lämmintä, jatkuisi vaan pitkään.

    Tosi kivat kollaasit olet koonnut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne :)
    Itse jo toivon lunta, loppuisi tämä PIMEYS ja harmaus!
    Tosin en mitään 20 asteen pakkasia toivo minäkään :)

    VastaaPoista
  3. Mua niin nauratti tuo sinun henkivakuutukses! Ihan sua! ;)
    Ihania ja mielenkiintoisia kuvia. Mikä kuvankäsittelyohjelma sulla on?

    VastaaPoista
  4. Kiitos Norppastiina :D
    Mä teen nämä kollaasit Picasalla, muuten kuvia ei ole muokattu ollenkaan.
    Nyt on niin pimeetä pihalla, että pienikin Marge näkyy ihmeen hyvin :D

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö näissä kuvissa oli jotain tuttua.:o) tai sitten etelä-pohjanmaalla on vaan saman näköistä kaikkialla. Oli toi punaisen tönön kuva otettu takaa päin? Alhaalla keskellä. Ja onko se joki siinä vieressä ja talolta muutama kymmen metriä tielle?

    t.Paula

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Poistin edellisen, kun unohdin monta.. Siis: Oliko, eikä Oli.:D

    Onko kyllä ihme, että kukat tuolla tavalla kukkii, mutta kyllä ne on kauniita!

    Olisivatko ne karvapallot voineet olleet koirasta lähtöisiä? Jos joku on harjannut koiraansa lenkillä ollessan. Tuuli sitten pyöritellyt ja kieritellyt.

    t.Paula

    VastaaPoista
  8. Poistin edellisen, kun unohdin monta.. Siis: Oliko, eikä Oli.:D

    Onko kyllä ihme, että kukat tuolla tavalla kukkii, mutta kyllä ne on kauniita!

    Olisivatko ne karvapallot voineet olleet koirasta lähtöisiä? Jos joku on harjannut koiraansa lenkillä ollessan. Tuuli sitten pyöritellyt ja kieritellyt.

    t.Paula

    VastaaPoista
  9. Paula: Talo on tien vieressä eikä jokikaan ole kovin lähellä, joten kaikki pikkuset kylät vaan näyttää samalta :D ja siellä on JOKA kylässä joki, minkä mukaan kylät ovat saaneetkin nimiään!
    ei toi karvapallo ole kyllä koirastakaan, en tosiaan tiedä, mitä ne oli! ne oli ihan symmetrisen pyöreitä palleroita.

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!