sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Mummonneliöpeitto on...!


VALMIS!

Puolentoista vuoden projekti on saatu päätökseen, tätä pitää juhlia!
Aloitin mummonneliöpeiton tekemisen syssyllä 2009.
Aluksi halusin tehdä peiton harmaissa sävyissä, siihen inspiksen sain Täti-ihmisen peitosta, postaus täällä (tämä myöskin blogi, joka innosti minutkin bloggaamaan!). Kun olin aikani harmaita neliöitä tehnyt, sain tarpeekseni ja tilanne huusi VÄRIÄ
Otin mukaan 7 veljeksen vaalean roosan ja vaalean sinisen. No tietysti Novita lakkasi silloin tekemästä niitä sävyjä ja se tie tyssäsi siihen (mulla oli ostettuna vajaat kerät...). Ei auttanut muu kuin soveltaa. 
Samoihin aikoihin Novitalta tuli Ilona, jossa oli ihanat värit. Mukaan tuli pinkki, turkoosi ja sininen.
Välillä virkkasin käsi krampissa, välillä oli monta kuukautta paussia. Päätin kuitenkin, että kannan peiton suurieleisesti uuteen kotiini ja niin voin nyt tehdä! Muutto on kesällä, mutta peitto on hitto vieköön valmis!

Peitossa on 9 x 12 neliötä ja aina neliön reunaan virkkasin kaksi kerrosta valkoista. Lopulliset mitat ovat 145 cm x 115 cm. Mikäli olisin malttanut prässätä neliöt ennen kiinnittämistä, siihen olisi tullut varmasti enemmän mittaa. Lankamenekistä en osaa sanoa, kun meidän vaaka ei suostu punnitsemaan tuota (painaa liian vähän...)

Reunassa on pitsiä, sitä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka monta kerrosta, mutta turnausväsymys saneli ehdot. Halusin vain saada peiton valmiiksi, kun olin jo niin lähellä...
Jokainen, joka on virkannut näitä, tietää sen lankojen päättelyhässäkän.. Meinas mennä herne nenään sen homman kanssa.

Mutta nyt se on valmis :)


Ihana fiilis!








10 kommenttia:

  1. Mahtavan näköinen! Kyllä nyt kelpaa pötkötellä tuon peiton alla =) Kivaa alkavaa viikkoa1

    VastaaPoista
  2. Onnittelut!! Sinulla on hieno peitto, jonka voi ylpänä kantaa uuteen kotiin:)

    VastaaPoista
  3. Upea & hieno, onnea!!! Jep, ai nou... just sen päättelyhässäkän takia mun neliöt onkin yksivärisiä :D

    VastaaPoista
  4. Ihana. On kyllä vaatinut pitkäjänteisyyttä tuollanen työ. Kaunis lopputulos <3

    VastaaPoista
  5. Wau! On kyllä upea!!!

    Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Torkuttavan lämpöisen näköinen peitto! Se päättelyhomma on kyllä syvältä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana peitto ja mun mieleen väritys :) Onnea! Saat olla kyllä ylpeä! Mun peitto odottaa vieläkin, kun se yhdistäminen on niin tylsää, jospa mä vaikka tästä saisin potkun persuksille ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kiitos kaikille yhteisesti!
    Täytyy kyllä sanoa, että onnistumisen iloa koen koko ajan kun peittoa hivelen. Eilen tuli otettua tirsat sen alla ja oli huippufiilinki!

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa, onnea! Todella kaunis peitto, itse en saisi valmista edes vuosikymmenessä! :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis peitto ja varmasti lämmin! Ny ei tartte ressata enää peiton valmistumista ;)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!