tiistai 14. elokuuta 2012

Some like it hot!


Muistan olleeni noin 12 vuotias kun hurahdin Marilyniin. Ja sitä kesti monta vuotta...
Niistä ajoista on muistona monta erilaista kirjaa ja kasa MM kortteja (noin 200).
Nyt hänen kuolemastaan on kulunut 50 vuotta ja lehdissä on ollut paljon kuvia.
Siitä se idea sitten lähti!

Kopsupaperilaatikko sai Marilyn-verhoilun.
Vuorasin sen vielä kontaktimuovilla, jotta se kestäisi käytössä.

Mietin sitä tehdessäni, olisiko kyseinen kaunotar niin kuuluisa ja maaginen hahmo, jos ei olisi kuollut niin nuorena ja salamyhkäisesti, vain 36 vuotiaana... Tuskin.

Muistan pikkulikkana viettäneeni tuntikausia erään Pekan kanssa muistellen Marilyniä ja miettien erilaisia kuolinsyy- ja murhateorioita. Oli juhlat kuin juhlat, aina Pekka jaksoi istua kanssani ja keskustella (kuin aikuiset keskenään) tästä ihanasta, mutta traagisesta hahmoa. Minä en kyllästynyt näihin keskusteluihin ikinä ja Pekkakin jaksoi puntaroida eri vaihtoehtoja. Sittemmin tajusin, että punaviinin voimallahan Pekka ne tilanteet handlasi. Hymyilyttää, kun mietinkin meitä. Ollaan oltu varmaan aikamoinen duo.
Nyttemmin Pekka on siirtynyt ajasta iäisyyteen ja olen ihan varma, että jos tuolla jossain kuoleman jälkeen tavataan muitakin, niin Pekka on kyllä Marilynin etsinyt käsiinsä. 



Bossekin ihaili uutta säilytyslaatikkoa.


3 kommenttia:

  1. Voi Pekka! Minäkin muistan... Olin täysin unohtanut. ♥ muistoille.
    Mietin kesällä kun Marilynistä oli paljon juttua mediassa, että olisiko daami yhtä legendaarinen jos olisi elänyt pidempään. Luultavasti ei. Koskaan ei voi tietää.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin yksi Marilyn-fani. Myös monen kirjan omistaja, ja monen kortin. Mulla on jopa numeroitu rannekello, jossa on mukana pikkuinen laatta kädenjäljillä :) Ja nykyään takkahuoneen seinällä hieno Marilyn-taulu (hmph.. Kekkosen vieressä :DDD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä rannekello :) Marilyn & Kekkonen, hieno yhdistelmä!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!