keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Puskat rehottaa

Kuten jo aiemmin olen saattanut mainita, meillä on aika iso piha (tasainen tontti 3000 m2 ja siitä pois rakennukset). Siihen on viime kesänä istutettu nurtsi, veikkaisin noin 2500 m2. Nurmikko lähti hyvin, toki siellä kasvaa kaikenlaista, mikä nyt ei kyllä nurtsia ole, mutta kun ajelee säännöllisesti ja pitää nurtsin lyhyenä, niin rikkakasvit, lähinnä juolavehnä ja voikukka (joka on muuten itse perkele)  ei erotu.

Sanomattakin on selvää, että jos olis miljardööri (no joo, silloin asuisin järven rannassa) ei olisi huolen häivää keksiä (ja palkata tekijät) tähän kaikkea ihanaa. Fyrkat on kuitenkin aina loppu, niin on kehiteltävä jotain muuta. Tässä kannattaa suunnata kiiluvat silmät sukulaisten metsiin ja puskiin. Olemme siitä onnekkaassa asemassa, meille on kaikkea kivaa kyllä saatavilla! Olenkin jo esitellyt ne Terijoensalavat täällä. Nyt esittelen pari muuta jutskaa.

Viime syksynä anoppilasta otuotu Lumipalloheisi on kasvanut talven ja kevään aikana ihan mielettömästi - toki se oli jo aika iso tuodessamme sen. En olisi kyllä uskonut, että se noin hienosti lähtee ja lumipallojakin on jo puu pullollaan. Tästä on myös tosi helppo ottaa uusia pistokkaita, jos haluaa antaa jollekin tai istuttaa itselle johonkin muualle.  On kuulemma aika kiitollinen kasvi lähtemään pienestä oksasta.

Ihan raxa-ajan alussa (tasan kaksi vuotta sitten) saimme mökiltä kolme pientä metsäkuusta. Vielä vuosi sitten ne osottautuivat kyllä lähteneen, mutta olivat aika onnettoman näköisiä. Tänä vuonna tilanne on ihan eri. Ne on alkaneet oikein rehottamaan! Viime kesänä näitä tuli vielä neljä lisää ja ne ovat nyt siinä onnettoman näköisessä vaiheessa - usko on luja että nekin täyttävät tältä ensi vuonna.

HEIPPA!

4 kommenttia:

  1. Miekin aina katselen sukulaisten puutarhoja "sillä silmällä"... Hyvälle näyttävät puskat ja kuuset.
    Muistelisin, että joku oli kuusen latvaa säännöllisesti leikkaamalla saanut tehtyä siitä pesäkuusimaisen. Ett jos johonkin nurkkaan haluat pesäkuusta kokeilla, lääniä kun riittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Meillä on möksällä monikin kuusi katkottu tasaisin väliajoin ja niistä on tullu kyllä tosi upeita! Ajateltiin näitäkin katkoa, niin saatais ainakin tosi tuuheeta aitaa aikaiseksi... Yllättävän hyvin lähtee kyllä puut kasvamaan, vaikka ei ole mitään puutarhalta haettuja. Sukulaismetsien lisäksi olen alkanut katselemaan jo ihan lennkipolun varrelta ja se ei ole hyvä se :D

      Poista
  2. Ihana toi lumipalloheisi! Oon haaveillut samaisesta kaunistuksesta, mutta sanovat että sitä pitää myrkyttää joka kevät tai pensas haalii itsensä täyteen tuholaisia? Mene ja tiedä, mieli tekis silti.. Lähteekö se tosiaan ihan vaan oksapistokkaasta? Pitääkö oksa juurruttaa ensin vesilasissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin kaunis! Näihin tulee helposti kirvoja... Me ei olla myrkytetty, eikä siinä vielä mitään ötökkää ole *kop kop*. Se juureen alkaa kasvamaan uutta oksaa, jonka voi kaivaa pois ja laittaa ihan suoraan maahan! Oksasta ei taida lähteä.

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!