Riemu

Eilen tuli mulle joulu keskellä kesää. 

Noin pari kk sitten tajusin yht´äkkiä, että missä mun vakkari käsikorut on... Ne ei ole mitään ylikalliita, mutta minulle tärkeitä. Toista olen keräillyt viisi vuotta paloista (10 palaa) ja toisen sain mieheltä lentokoneessa.

Pari päivää hieman huolettomasti niitä etsin - myös niistä ihmeellisistä paikoista. Ei löytynyt. Sitten alkoi hikikarpalot tiriseen otsanrajaan ja alkoi todellinen etsintä. Etsintä ulottui lopulta anoppilaan asti, myös isäni kotona tehtiin tarkistusta. EI MISSÄÄN! 

Tyttölapsikin niitä on välillä aina kanniskellut ja n. kk sitten muka huolettomasti sanoin, että "se joka löytää äidin korut niin pääsee kesällä Särkänniemeen". Lapsi etsi kuin viimeistä päivää - löytämättä. (Olin tietysti ajatellut, että lapsi on ne kuljettanut johonkin ja pelkää, että suutun, jos hän olisi ne hukannut, siksi pikku porkkana.)

Etsin joka laatikosta, kassista, lokerosta, pakastimesta, taskusta. Njet. 

Kunnes eilen. Tehdessäni taas pientä etsintää, kävin taas yhden kassin (jonka olin jo tutkinut ainakin 2 kertaa) läpi, siellä kun on monta pikkutaskua isossa veskassa. Siellä ne oli. Niitä ei ollut varastanut kukaan, ne ei olleet tippuneet mihinkään, lapsi ei ollut niitä kuskannut, eikä mieskään vienyt kaniin. Ihan itse olin ne sinne laittanut, enkä edes aiemmilla käsikopeloilla niitä huomannut. 

Lapsen kommentti heti kun kiluin riemusta helyjen löydyttyä: "No nytkö sitten vain sinä voit mennä kesällä siinne Särkänniemeen, kun sinä löysit korut?" Pienellä on pitkä muisti niissä tärkeimmissä asioissa :)