keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Pieni reissupäivitys!


Iltaa ihanat naiset! Ja miksei miehetkin, jos teitä siellä ruudun toisella puolella on lainkaan (varmuudella ehkä ainakin kaksi körilästä siellä on).  Tein tuossa pienen reissun itä-Suomen kauniisiin maisemiin akselilla Lappeenranta - Imatra - Savonlinna ja pistän teillekin pienet palat reissusta kun tässä on nää postauksen aiheet olleet (muka) muutenkin vähän kortilla. Reissun alku meinasi tosin mennä hieman liian jännäksi ja menikin...

Sillä sunnuntaina päivällä ihmeteltiin kun Doran jalka alkoi tuosta keskikohdalta olemaan aikas pulleahko ja nilkutti pahemman kerran. Paarmoja ja amppareita kun kuumana kesäpäivänä on, ajattelimme, että nyt sitä on sellainen tuikannut lyhyen elämänsä (17 vkoa) ensimmäisen kerran. No, turvotus siirtyi (lyhyessä ajassa) myös tassuun ja lopulta koko koipi oli sellaisessa epämiellyttävässä 1940-luvun saksalaisessa tervehdysasennossa koiran maatessa, joten hätähän siinä tuli. Unohdimme jo ampparit, pimpparit sekä muut ja hikikarpalot otsalla googlettamaan "kyyn purema koiralla". Äkkiä tulipalokiireellä Tampereen Tuhatjalkaan (24h päivystävä eläinlääkäri) ja koira tippaan. Lopulta koira oli tipassa sunnuntai iltapäivästä maanantai aamuun klo 07.00 ja turvotus oli tipotiessään. Muistakaa nyt koiraihmiset tämä: ei kyytablettia koiralle oikeastaan missään tapauksessa (käy liikaa esim. munuaisten päälle) vaan eläin mahdollisimman pian eläinlääkäriin! 

Kyseisenä sunnuntaina koira oli vapaana omalla tontilla ja nyt onkin kusi sukassa siinä mielessä, että missä helvetissä se (ne) kyy(t) on nyt! Itsehän ajoin pihatiellä viime syksynä kyyn päältä (peruutin vielä varmuuden vuoksi) ja siihen se jäi. Ajattelin sen olevan joku eksynyt, satunnainen kulkija... Voi itku ja hammasten kiristys. 


No alkuperäisen suunnitelman mukaisesti matkasimme maanantaina susirajalle. Koira oli entistä ehompi ja matkustaa kaikkien sääntöjen mukaan asianmukaisella paikalla, mun jaloissa... Hohhhoijaa. Itse tein matkan aikana taas yhden rivin tuoreeseen virkkausprojektiin (nyt on 90/120 valmiina).

Kamera (kännykkä) pysyi ihan liikaa laukussa, joten kuvia en saanut otettua juuri lainkaan. Lappeenranta (jossa vierailin ensimmäistä kertaa) oli kaunis kaupunki ja saimme ihan privaattikyyditystä ja esittelyä paikallisilta (kiitos N&P!). Olin hieman yllättynyt siitä, kun suurin osa kaupungilla olevista ihmisistä puhui ihan jotain muuta kieltä kuin suomea, mutta jos ko. kaupungista on lyhyempi matka n. 5 miljoonan asukkaan Pietariin kuin Helsinkiin, niin onko tuo ihme. 

Imatran kautta Savonlinnaan ja se oli sitten kiva city se! Upeita veneitä, tyylikästä väkeä (Oopperajuhlat), ja ennen kaikkea; pari tosi kivaa kirppua! Jos vain kulkua on joskus sille suunnalle, tässä teille pari linkkiä: Kympintori osoitteessa Olavinkatu 60 ja Viiskulman kirppis osoitteessa Olavinkatu 19-21. TODELLA siistit kirppikset ja ennenkaikkea, siistiä tavaraa. Eritoten vaatteet olivat tosi hyväkuntoisia ja edullisia. Jos vain asuisin lähempänä, vierailisin useammin!

Tässä pieni kollaasi löydöistä. 


1. Lapselle Mayoralin neuletakki 1,50 eur
2. Iittala Harri Koskisen tuikku 6 eur
3. Satulukemiston kirja 1 eur (meillä alkaa olemaan jo vino pino näitä vanhoja kirjoja - kaikki kirpuilta!)
4. Uudet supersöpöt Crocsit 8 eur
5. H&M tunika mulle 3 eur
6. Lapselle Mayoralin paita 2 eur
7. Kaksi uutta Karton lahjapaprua 3 eur (laatikoiden päällystämiseen...)
8. 11 muovimukia 1 eur
9. MM raitapaita mulle 4 eur
10: H&M hellemekko lapselle 2 eur
11. PEAK treenipaita mulle 1 eur
12. Lapselle Kinderitin collegeasu 3 eur
13. Sokruna pohjalla tuollainen harmaa tunika 2 eur. Ostin noin pari vuotta sitten vastaavan kirppikseltä (esitelty täällä) ja olen käyttänyt sen ihan loppuun. Nyt löysin uuden, mahtavaa!

6 kommenttia:

  1. Voi Dora raasua. Onneksi kaikki on nyt kunnossa ja ehkä oppi varomaan käärmeitä ettei niistä nyt kannata hirveää stressiä ottaa. Voihan olla, että on uteliaisuuttaan mennyt tutkimaan, jos ei moista menijää ole aiemmin tavannut.

    Ei niistä kyypakkauksista oikeasti ole ihmisillekään mitään apua,jos kyy puraisee, että en ymmärrä miksi niitä edes kaupataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti muistaa kärsimyksensä, jos kyyhyn vielä törmää :)

      Poista
  2. Voi itkun kyy-kekkuli! Meidänkin tontilla lymyili toissa kesänä yksi yksilö, joka nyt ainakin näyttäisi häipyneen ja olleen yksinäinen kulkija. Ei sitä kyllä ikinä kiinni saatu... Siksipä meillä onkin menossa tämä hullu projekti saattaa kaikki tontin kivet järjestykseen ja peittää ne pikkuhiljaa maan alle, ettei ainakaan mukavia kivenkoloja jätettäis turhaan kyitä kiinnostamaan. Meidän pihasta muuten liikenis niitä punairuskeita turkasen kipeästi pistäviä muurahaisia käärmeenpelätiks jos teillä niitä alkaa riesaksi asti näkyä! :) Siinä meillä toinen projekti niitä tuhoillessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on tarhottu murkkuja monesta suunnasta :D Meillä aikoinaan mökillä oli todellinen kyy -probleemi. Mutta ne lähti kaikki kun sinne tuotiin paljon muurahaisia! Ja joo, sehän on sitten uus ongelma :)

      Poista
  3. Voi EI! Ja yökötys. Kyyt on jotain niiiin kamalaa ja vielä suojella pitäisi. Onneksi Dora selvisi. Itseä hirvittää joka kerta, kun jossain metsässä käydään, että entäs jos käärme nakkaa koiralaista, kun on niin pienikokoinen.
    SAvonlinnan kirpuista olen kuullut vain hyvää. Tekis mieli joskus koukkasta, vaan eipä ole tullut käytyä. Imatralla taas hyvä jos kaupassa saa palvelua suomeksi. Lpr-Imatra sektorilla tuntuu välillä niinku ulkomailla olisi...Hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon vaikka kuinka suojeltu, jos pihassa näen niin tapan (tai huudan hysteerisesti ja mies tappaa) :D
      Se on vain hyväksyttävä kun maalla asuu, että täällä jos jonkinmoista on. Olkoon tuolla metsässä, mutta mun tontti on mun hallinnassa :D
      Mee nyt ihmeessä Savonlinnaan, jos tulee saumaa lähteä sinne suuntaan! LPR oli todellinen yllätys näiden turistien suhteen. Kyllä ne varmaan tuo valtavasti rahaa kaupunkiin, mutta toisaalta myös nostaa kuulemma hintatasoa ihan älyttömästi!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!