sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Isolla kirkolla ja maalta taidetta

Sunnuntai illan tervehdys!
Ollaan viikonloppuna lapsen kanssa leikitty turistia oikein isolla kirkolla. On vissiin tullut aiemminkin mainittua, mutta mun melki kaikki lähimmät likkakaverit (ja nyt myös ainokainen siskoni!) ovat kaikki asuneet Helsingissä jo tovin ja ihan hävyttömän harvoin siellä vierailen. He aina tasaisin ajoin vierailevat kotikonnuillaan ja saan heidät aina omaan kotiini kyläilemään. No nyt otin härkää sarvista ja lähdin oikein yökylään sukulaisille ja ystäville. 
Yksi em. ystävistä on asunut jo toista vuotta uudessa kodissaan ja nyt vasta siellä vierailimme ja voi morjens etten tamperelaisemmin sanois - koti oli upea eikä siellä voinut ilman kuvaamista olla! Niin kaunis koti - kaunein, missä olen koskaan käynyt. Olen onnellinen ystäväni puolesta, joka asustaa niin ihanaa asuntoa. Kiitos K vielä kaikesta - olet huippu!
Meillä unohtui vielä pieni tuliaispussukka kotiin ja häthätää lapsi osti lelukaupasta tuliaisen. Ja tuo bambinpoikanen sopii tuon vanhan kakluunin somisteeksi kuin nenä päähän. 

Helsingistä kotiuduttuani, lähdin tietysti kotipitäjään kirppikselle ja ostin taulun. Rakastuin väreihin, hieman on liian romanttinen, mutta nuo värit! Rakastan tuota taulua ja meinaan sen johonkin pistää - olkoon koko muailma mua vastaan. Niin joo, ja se kustansi 45 eur.







2 kommenttia:

  1. Todella upea koti ystävälläsi! Huikea! Ihana tuo sohvasi, ja taulu myös. Kauniit värit tosiaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Hanna Mi :)
      Noi on oikeasti todella kauniit nuo vanhan vihreän, keltaisen ja ruskean sävyt tuossa... Minulla on sille muuten nyt jo paikka, stay tuned!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!