lauantai 8. maaliskuuta 2014

Muija mansesta

Sisäinen ikuinen tamperelainen heräsi (taas) tänään.
Olenhan jo muuttanut rajan tuolle puolen, hieman länteen päin. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että elämäni ensimmäiset 33 vuotta olin niin manselainen kun olla vaan ja voi. Ilveksen likkoja. Kosken länsipuolelta. Tiesitkö muuten, että tamperelaiset jakaantuvat kovin kahteen jengiin? Jos olet syntynyt, kasvanut ja nuoruutesi varttunut itä tai länsipuolella - sille tielle myös jäät. Ja luultavasti -jos vain kaupungissa pysyt- tulet aina jäämäänkin...

Ajan joka aamu rantatietä (niinkun siinä Popedan klassikkokappaleessakin!) eteen päin (no, siinä mentiin etelään päin). On jännä näky, kun Särkänniemen laitteet on keskellä pimeintä talvea, aamu kuuden maissa valaistu niin upeasti. Monta kertaa on ollut mielessä, että kuvaan blogiin muulle Suomelle sen näyn. Itselle se on arkipäivää, mutta monelle teistä vain kesäinen muisto. Ja Näsinneula, lapselle se on Nuppineula. Jos jokin on sitä heveintä Mansea niin mulle se on Nuppineula, Kummeli, Haulitorni ja Tapolan mustamakkara - ja tietysti Pate&Popeda. Itsekin Ikurissa paljon muksuna hiihdelleenä...

Tänään aamulla olimme lapsen kanssa Emil Aaltosen puistossa Tammelan Puistokadun varrella. Kuvasin kauniita rakennuksia puiston ympärillä ja mieleeni tuli myös eräs erittäin hämyinen ilta legendaarisessa Pub Pikilinnassa - ai kauhee! 

Tampere on ihana paikka - tulkaahan kyläileen! Multa saa ainakin kirppisvinkkejä + muita tärppejä.




4 kommenttia:

  1. Tammelan puisto on kiva, mekin käydään siellä monesti kesäisin. Ja onpas siellä muuten jo kevät! :) Me ollaan tällaisia "maahanmuuttajia", joten ollaan asuttu vähän missä puolella Mansea sattuu, mutta silti jotkut paikat tuntuu sijaintinsa puolesta kotoisammalta, kuin toiset. Me ollaan myös viihdytty täällä hyvin ja hämäläisyys on tainnut jo pinttyä pintaan. Lapsetkin puhuvat melko sujuvaa mansea :) Mukavaa kevättä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin tosiaan ekaa kertaa! Meille maalaisille nää kivat puistot on niin ekstraa ja lapsi niin onnessaan kun mennään PikkuKakkosen puistoon. Tää voi olla kesällä vieläkin isompi hitti :) Ihana sijainti torin äärellä.
      Joo - jos on "mamu" niin eipä sillä ole niinkään väliä varmasti, mihin sitä kotinsa perustaa. Itse olen suorastaan eksyksissä itäisellä puolella.
      Kiitos samoin Pizzicato, aurinkoa teidänkin kevääseen!

      Poista
  2. Mä olen lännen-likkoja, mies itä puolelta mansea.. on asuttu yhdessä tasan keskustassa sekä naapuri kunnassa. :) ko. aiheesta voisi olla vaikea kompromissata vaikka muuten ollaan aikas joustavia kumpikin. :)
    Mukavaa kevättä toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ollu kyllä liikaa kompromissia, jos olis joutunu toinen väärälle puolelle :D
      Ei vais - kai kaikkeen tottuis. Hyvä ratkaisu siis vaihtaa kunnann ulkopuolelle :)
      Itse olen itäisimmilläni asunut Kalevassa joskus 10 vuotta sitten eikä sen pidemmälle pystynyt. Ja lännen likkoja siis olet - hyvä hyvä!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!