keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

MORO!


Hello everybody!
Hinku bloggauksen pariin on palannut. En vain jaksa kuvata ja blogipostaus ilman kuvaa on kuin almanakkaa lukisi... Instasta löytyisi vaikka mitä taas, mutta kun ei aina niilläkään viitsi mennä, joten sinnillä kuvailin kotoa jotain juttuja (laadusta viis!). 
Olen tämän päivän pyhittänyt juokseviin asioihin (ensimmäistä kertaa neljään viikkoon) ja jääkaapin täyttöön (kotonakaan ei olla järin oltu, muuta kuin mies&minä raxahommissa ja silloin voi syödä, mitä kaapista löytyy...). Siivosin viimeinkin työhuoneen ja perkele kun oli pölystä! 

Verhojen lomassa ompelija teki minulle 8 tyynynpäällistä Marimekon kankaista, tässä niitä kolme tällä hetkellä esillä olevista. Kissanminttu <3 Anopin pionipuska rehotti, toisin kuin erään, jonka pioni ei tee tänä (toisena vuotenaan) ensimmäistäkään kukkaa. Viime vuonna tuli yksi, jonka Dora pentuna söi. 


Älkääkä hyvät ihmiset koskaan missään rakennushuumassanne hankkikaa valkoisia, puisia rappusia, vaikka olisivat kuinka kauniit! Minä hankin ja ovat kahdessa vuodessa saaneet jos jonkinmoista kolhua ja osumaa, sekä ovat aina likaiset. Varsinkin koiraperheessä! Voitte vain kuvitella, miten tuollaisen sileäkarvaisen ruskean koiran supersähköiset karvat liimautuvat kaikkeen kiinni... Tänään pesin raput (taas) ja huomasin muutaman uuden vekin (taas). Okei, kerran mulla lensi pölynimuri kaikki raput alas, joten sillä lienee osaa tähän hommeliin.... Mies, älä suutu...?
Yläkerran makkarin ikkunaa en tod. ole pessyt, mutta taitaa olla sellainen kuvakulma, jota täällä ei ole aiemmin nähty.

Työhuone se odottelee jotain inspistä. Korttihommiin pitäisi palata taas, koska miltei kaikki (???) kortit on käytetty, ja niitä on ollut PALJON. Koira vissiin syönyt ne tai sitten olen ne viinipäissäni jemmannut  johonkin pomminvarmaan paikkaan... Seinällä on ehkä kivoin kortti, minkä olen tehnyt, lehdestä leikattu pikku babmpiloinen kimalteella, en anna sitä koskaan kenellekään, se on MUN. 

Kikkelis koikkelis!
Taidan ottaa nyt yhden valkkarilasin. 
On niin kuumaki. 

7 kommenttia:

  1. Kippis vaan sinullekin, imureines ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Katja! Vaikka kuvat on still - meno ei :) taas on menty koko päivä!

      Poista
  3. Kivat nuo tyynyt. Siis ommeltu siten, että nuo kukat näkyy.
    Kippis vaan. Minä ihastuin alkon pussisangriaan. Paljon jäitä ja hedelmiä sekaan niin olo on kuin etelässä ja siinä ne prosentitkin laimenee niin voi ottaa toisen lasillisen ja jatkaa maalauspuuhia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussisangria! Loistavaa :D
      Ompelijani on niin ihana, hän oli taikonut tyynyt niin kauniiksi, vaikkei kangasta paljoa ollut.

      Poista
  4. Valkkari on siis aina hyvä valinta, helteellä, tai sit ihan muuten vaan. ;)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!