Voiko pimeydestä nauttia?

Muistan kesäkuumalla miettineeni, miten ihmeessä sitä ihminen jaksaa pimeän, synkän syksyn  ja talven? Miten muka voi olla mahdollista, että hakiessani lasta klo 16 voi olla pimeää?? En pääse puoleen vuoteen työpäivän jälkeen lenkillekään, kun 15.30 alkaen on jo hämärää (asumme niin maalla, ettei ole katuvaloja kevyenliikenteenväylästä puhumattakaan...).

 

Niinpä. Nyt on juuri se aika vuodesta ja minulla on ihme kyllä hyvä fiilis. Toki harmittaa, kun ei ole lunta tullut, mutta ei tässä ole lainkaan masentunutta tai surkeaa fiilistä :) En kaipaa kesää nyt lainkaan - lunta vain kaipaan. On tunnelmaa poltella takkaa ja viritellä tunnelmavaloja. Kutoa sukkaa soffannurkassa viltin alla...  Tämä on nyt kolmas talvi "pimeydessä maalla" ja vuosi vuodelta helpottaa. Päivittelin asiaa naapurilleni ensimmäisen talven jälkeen ja hän sanoi minulle, että hänen mielestään siinä pimeydessä on jotain ihan hirveän rauhoittavaa... Olin ihan että yeah right, mutta nyt ehkä ymmärrän häntä paremmin.

 

Olen jopa alkanut ihan reippaasti lenkkeilemään koiran kanssa pimeän tultua, meillä on heijastinliivit, minulla otsalamppu ja Doralla vilkkuu jos jonkimoinen neonvalo kaulapannassa - olemme kuin kaksi keikkuvaa joulukuusta pimeydessä. Ja siinä on todellakin jotain ihan hirmu rauhoittavaa kun kävelemme ihan sysipimeässä kaksistaan, korvissa soi milloin suomi-iskelmä, milloin Queen tai Madonna. Ei edes pelota.

 

Ja onhan meillä onneksi loppuvuodesta merkkipäiviäkin joulusta puhumattakaan.

Tasan 6 vuotta sitten minusta tuli äiti ja se on ollut elämäni paras juttu. Loppuviikko juhlitaan!