maanantai 5. tammikuuta 2015

Raikasta alkuvuotta!


Hyvää alkanutta vuotta 2015!

Täällä on ollut hiljaiseloa ja aika rauhallista on ollut livenäkin. Pyhät vetelevät viimeisiään, huomenna onneksi vielä loppiainen. Itse olen ollut ihan töissäduunissa kaikki välipäivät, joten aika katkonaisia viikkoja menty... Arjen alkaminen ei mitenkään erityisesti houkuta, siispä odottelen jo helmikuussa olevaa talvilomaa.
Tänään olisi tarkoitus korjata kuusi pois, tunnelmavalot ja -tähden jätän vielä ilahduttamaan pimeitä iltoja, olen perinteisesti vasta maaliskuussa korjannut ne pois. Uudenvuodenpirskeiden jälkeen kirjaston matto oli sen verran onnettomassa kunnossa, että sen kiikutin suosiolla pesulaan. Tosin hinta-arvion perusteella, sen olisi voinut suoraa kiikuttaa roskiin ja ostaa alesta uusi... Muutenkin olisi tarkoitus siivoilla ja laitella pikkuisen raikkaampia juttuja esille.


Raikkaista jutuista puheenollen, joulupukki toi meille uuden lampun, mitä pidätte Sectosta?
Pukkelsson toi myös lentävän keijun, jota on lennätetty sitten niin pirusti - ihme että se vielä on jotenkuten iskussa - sen verran rankasti se ottaa välillä osumaa törmäten ties mihinkä. Ja koira reppana luulee, että kun se tippuu niin se on saalis ja se otetaan suuhun ja viedään isännälle...




KUKA HALUAA NÄHDÄ SEURAAVAKSI KOMEITA MIEHIÄ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät viestiä!