maanantai 18. toukokuuta 2015

Kesäkukat 2015


 Kun Nipsu menee kesäkukkakaupoille, silloin muuttuu kaikki velat saataviksi. Iskee todellinen kukkahimo ja kaikkia mahdollisia lajikkeita pitäisi isaada. Pystyin kuitenkin pitämään tilanteen jotenkuten hallinnassa ja ostin aikalailla perinteisen setin. Lumihiutaletta, valkoista ja vaaleanpunaista pelargonia, valkoista lobeliaa ja lankaköynnöstä. Sitten kun meidän terassi on valmis, saatan ostaa sinne vielä muutaman hortensian (ja ehkä vähän ruusuja).
 
Pääsiäisenä saimme lahjaksi pupun, joka kantoi selässään keltaista, pientä tulilatvaa. Tulilatva on jo ajat sitten nakattu pois, mutta jätin pupun kuitenkin odottamaan kesäkukkasia ja lapsi halusi laittaa köynnöksen kantamuksiin ja oikein on söpönen :)
 


 
Lapsi sai myös päättää, mikä kukka laitetaan Doran kesätoimistoon. Pinkkisävyinen pelargoni mätsää oikein kivasti vaaleansiseen seinään. Jotain kivaa haluaisin vielä tähän koppiin tuunailla, esim pienen räsymaton tuohon terasiosuudelle :)
 
 


Ihanaa - meidän terassin viimeinen vaihe (aidoitus) on alkamassa ihan näillä näppäimillä! Onneksi tunnen terassinrakentajan - kun aletaan hommiin niin sitten aletaan ja tehdään sinnillä loppuun (jostain pitäisi saada keikattua vaan paljufyrkat!)! Jos vaikka kuukauden päästä saisin jo esitellä teille meidän valmistuneen terden, it would be great :) !!
 
 
HAVE A GREAT WEEK!




8 kommenttia:

  1. Ihanat kärryt! Näyttää ihanalle!
    Meidän terassiprojekti käynnistyi juuri, en jaksa odottaa, että saadaan se valmiiksi (joskus)!
    Valoisaa viikkoa sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu! Paitsi, että maitokärryt ovat söpöt, ne ovat myön äärettömän kätevät kaikessa piha- ja raksahommissa! Suosittelen hankkimaan :)
      Tsemppiä teidänkin terdeprojektiin - sitä taitaa olla nyt liikkeellä !

      Iloa viikkoon myös :)

      Poista
  2. Mä haaveilen kovasti maitokärryistä meidänkin pihalle ;) Kiva päästä sitten näkemään valmista terassianne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun kärrykaupoille! Pikku investoinnilla (n.100 eur) saat ikuiset kärryt :)
      Minäkin odotan että näen terassin valmiina, en meinaan usko sitä ennen, että tuo valmistuu :D

      Poista
  3. Maitokärryt - ai miten ihanat!
    Kivan näköistä ja tuttua tuo kukkahulluuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä maitokärryt nyt kerää kehuja :) Meillä ne ovat niin kovasti arkikäytössä, etten edes huomaa niiden kauneutta! Nythän siellä on kaunis lasti, mutta yleensä ovat täynnä laudanpätkiä tai muuta vastaavaa ei niin esteettistä :)
      Odotas kun näet mun terden vaikkei se vedä kyllä vertoja teidän kesämökkimiljöölle :) Laita muuten joskus postaus Norjan kesäkukista - onko siellä samat valikoimat kun täällä yleensä :) ?

      Poista
  4. Hih, onpas mainio "kesätoimisto" :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Kyllä kelpaa tuolla viettää päivänsä :) Terassi, kukkia ja kaikkee!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!