keskiviikko 26. elokuuta 2015

Syksy saa tulla!

 
 
Niinhän siinä kävi, että kesä alkaa vetelemään viimeisiään! Ensi viikonloppuna huvilakauden päättäjäiset tai venetsialaiset tai miksi niitä nyt sitten kutsutaankaan. Meidän pitäisi polttaa kesän ensimmäinen ja viimeinen kokko, kun "kerrankin" on sadetta luvattu.  Loppuajan helteistä ja neljän viikon lomasta huolimatta tuntuu, ettei kesää oikein ollutkaan... Hmph.
 
No eteenpäin sano mummo lumessa, onneksi pidän myös syksystä. Huhtikuussa mies kaatoi möksällä paljon puuta ja saman tein laittoi haloiksi ja ne ovat kuivaneet pressun alla kesän. Maanantaina 28 asteen helteessä jumpattiin puut varastoon ja kyllä taas kelpaa lämmittää takkaa. Talvella takka palaa meillä päivittäin, oikein kylminä päivinä aamuin illoin (puuta menee valtavat määrät!). Puu on (onneksi) meille ilmaista, hieman vaan vaatii työtä, että sen saa puunkaadon jälkeen pöllistä klapiksi. Ja onhan se lämpö tunnelmallista ja kodikasta.
 
Sadonkorjuukin on jo alkanut, olen mehustanut monta litraa mehua ja pakastanut mansikat. Surullisena vain ilmoitan, että kaikki suppismetsäni on viimeisen vuoden aikana kaadettu - nyt on siis etsittävä uusia apajoita.



Ps. Olen tässä yrittänyt hieman uudistaa ja yksinkertaistaa blogin ulkomuotoa.... Jos kuvat tai tekstit pomppii ihmeellisesti, älkee välittäkö. Yritän saada tämän kondikseen, vielä pari muuttujaa edessä :)


 


2 kommenttia:

  1. Todellakin, TERVETULOA SYKSY! Ihanaa syksyä teille ja paljon iloa :) (kiva ulkoasu blogilla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne Kipa! Olen aina ollut syksyn tyttöjä, joten en pistä pahakseni :) Ja kiitos, vanha banneri taisi olla 5 vuotta ja kun ei parempaakaan kuvaa nyt mielessä ollut niin menin simppelillä... :)

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!