torstai 10. syyskuuta 2015

Jätskisukat

Sukat äitylille valmistuivat tänään. Kudoin joskus hänelle ohuemmasta langasta valmistetut sukat (esitelty täällä) ja hän tykästyi juuri siihen ohkasuuteen. En voinut vastustaa kaupassa Novitan Nallen liukuvärjättyä (taisi olla sävy Jäätelö) hempeää lankaa ja otin kaveriksi Nallen perusharmaan. Kova tikuttaminen näissä oli, kun olen tottunut kutomaan paksummasta langasta, mutta oikein kivat tuli ja ovat ihanat jalassa.




Ps. Olen aloittanut uuden harrastuksen; ratsastuksen! Nytkin istun penkissä persus ihan tulessa tunnin jäljiltä... Kyllä tälläinen italialaisen termostaatinkin omaava häsläri pystyy keskittymään tunnin verran vain ja ainoastaan yhteen asiaan - siihen polleen! Voisin tehdä siitä kyseisen harrastuksen aloittamisesta ihan oman postauksen jossain vaiheessä. 



4 kommenttia:

  1. Onpa ihanan väriset nämä jätskisukat! Teepä muuten joku kerta ratsastuspostaus! Vois vähän fiilistellä mukana. Itse en ole sen jälkeen hevosen selkään viitsinyt nousta, kun pari-kolme vuotta sitten lensin oikein komeasti häntäluuni päälle ratsailta. Nuorempana sitä tipahdettiin aina silloin tällöin, mutta nytpä olikin toinen tahti palautumisessa, kun ei päässyt kunnolla liikkumaan tuon episodin jälkeen moneen viikkoon. Hyvä harrastus se on silti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Ja sitä ensimmäistä lentoa odotellessa... Eilen oli jo lähellä kun lähdettiin hieman liian lennokkaasti laukalle ja jostain syystä (lue: taitamattomuuttani) tein oikein jyrkän kiepin :( Tämä on minulle sellaista kauhun tasapainoa - siitä lisää sitten siinä postauksessa :)

      Poista
  2. Nammmm. Mitkä värit. Äitisi kelpaa ❤ . Alan olla vakuuttuneempi kerta kerran jälkeen, minun pitää ostaa Novitan raitalankaa. Juurikin näin yhdistettynä toiseen väriin nuo raitalangat ovat mitä mainioimmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks olekin! Olen lapselle tehnyt jo yhden sukan, missä on pelkkää tuota värikästä Nallea ja täytyy sanoa, että on paljon nätimpi, kun yhdistelee muuhun väriin niin kuin yllä. Ja onhan nämä ihan suolaisen hintaisia... :( Mutta käys hakemassa kerä - siellä on ihania sävyjä!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!