perjantai 10. toukokuuta 2013

Herkkua!

Helatorstaina saatiin taas ihan mahtavaa tarjoilua! En ole ikinä varmaan syönyt ravintolassakaan niin hyvin kuin tässä yhdessä osoitteessa eli mieheni siskon luona. Ja miten kauniisti taas kaikki oli katettu. Alkuun oli tapas -henkistä alkupalaa ja siihen sitten grillattua kanaa ihanin lisukkein. Nam!

Nyt kun tässä grillikausikin alkaa kuumenemaan, laitan tähän pari hyvää lisuketta, mitkä sopivat kanalle - miksei lihallekin! Helppojakin ovat ja jos tulee esim. vieraita, nämä voi valmistaa edellisenäkin päivänä! Eli siis eilisten kuvien jälkeen pari kylmää kastike / lisuke -ohjetta.  


 



SALSA VERDE

valkosipulinkynsi
1-2 rkl kapsiksia
2dl yrttejä (basilika, persilja, rucola)
1/2 tl sinappia
1 rkl vaaleaa balsamicoa / valkoviinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippurirouhetta

Laita kaikki aineet öljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja hienonna soseeksi. Lisää lopuksi pikkuhiljaa öljy ja sekoita voimakkaasti. Mausta suolalla ja pippurilla. Säilytä kylmässä ja ota esiin 15 min ennen tarjoilua. 

LÄMMIN TOMAATTIVINIGRETTE

1 dl oliiviöljyä
1 dl rypsiöljyä
1/2 erittäin pieneksi hienonnettu sipuli
2 erittäin pieneksi hienonnettu valkosipuli
1/2 tl situunan raastettua kuorta
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
2-4 rkl vaaleaa balsamicoa
200g pieneksi kuutioitua tomaattia
(aurikokuivattua tomaattia voi laittaa osan myös)

Laita öljyt kattilaan ja kuumenna. Lisää öljyyn hienonnettu sipuli + valkosipuli ja lämmitä muutama minuutti.  Lisää tomaatit, suola, sokeri sekä balsamico, keitä hiljalleen n. 5-10 min. Lisää sitruunankuori  juuri ennen tarjoilua. Vinegrette saa olla hapokasta - maistua hieman etikalle, myös suolan tulee maistua. 

*******

Lisäksi vielä aivan ihana kylmä alkukeitto (tapas)

SALMOREJO

7 annosta / annoskoko n. 1/2 -1dl

300 gr tomaatteja
1 dl kuorittuja manteleita lastuina
1 dl neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 tl sokeria 
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 keltuainen

Kalttaa ja kuori tomaatit (keitä laakeassa kattilassa vettä, tee ristiviilto tomaatteihin ja laita kiehuvaan veteen. Hetken siellä oltuaan siirrä tomaatit kylmään veteen ja kuori ne.) Laita kulhoon ja survo bamixilla. Lisää mausteet, mantelit ja loraus oliiviöljyä. Pyöräytä bamixilla.
Tiputa sekaan keltuainen, sekoita bamixilla ja lisää oliiviöly tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen niin kauan että keitto saa tasaisen, samettisen koostumuksen. Tarkista maku ja lisää suolaa. 
Jäähdytä erittäin kylmäksi ja annostele pieniin laseihin + kahvilusikka. Nam!


Ja taas jaksaa!






4 kommenttia:

  1. Olipas herkkullisen näköisiä antimia!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua sinne herkkujen keskele.

    VastaaPoista
  3. Voi taivas kun minulle tuli näläkä noita herkkuja taivastellessa...Onneksi isäntä kuuluu vääntävän tuolla alakerrassa pitsaa :)

    VastaaPoista
  4. Nam nam....hyvalta nayttaa ja kiva, etta laitoit ohjeetkin :) Hyvaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!