perjantai 6. joulukuuta 2013

Terkkuja!


ITSENÄISYYSPÄIVÄTERKUT!
Äityli toi eilen tullessaan varman joulun merkin - joulutähden!
Minulla on ko. kukka ollut aina shampanjacoolerissa, se on vain kaunis siinä. 

*********

Kirpparilta (Kontti) löytyi jo jokin aika sitten pari taulua. Sinänsä en noista kuvista piittaa, mutta kehykset ja paspikset näyttivät todella laadukkailta, joten ostin pois. Varsinkin kun kaikki taulut olivat puoleen hintaan, nämä olivat yhteensä 4,50 eur.


Myös pari kangasta on tarttunut matkaan. Siniruutunen kolmen metrin pala (ommeltu pöytäliinaksi) maksoi 6,50 eur ja puna-valkoinen trikoopala (n. 1,5 metriä) oli 2,50 eur.
*********

Loppukevennyksenä meidän itsenäisyysaiheista koristetta. Kultahippunen tehnyt ihan omin pikku kätösin... Tuo kynttilä on itseasiassa viimevuoden mallistosta, se on vuosi sitten siihen laitettu ja juhannuksenakin sitä katselin - en kuitenkaan poistanut.  Nyt se sai seurakseen sydämen. Myös Niiskuneiti ja Poliisimestari ovat vartioineet sisänkäyntiämme eteisessä vuoden päivät. Turvallinen on feeles!



9 kommenttia:

  1. Mukavaa itsenäisyyspäivää! Ja joulutähtihän näyttää todella hyvältä coolerissa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Hyvä Mieli! Joulutähti sädehtii skumppakuulerissa :)

      Poista
  2. Joulutähti coolerissa on tosi cool!
    Kehykset tuohon hintaan kunnon "paspiksilla" on Löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö :) Tuo oli joskus viisi vuotta sitten ainoa ruukku, mihin sain ison tähden mahtumaan ja keräsi niin kehuja, että päätin sen jälkeen aina laittaa tähden cooleriin.
      Kehykset on kaunit, vaikken mustan kehyksen ystävä ole ennen ollutkaan. Nyt täytyis vaan löytää noihin kivat kuvat!

      Poista
  3. Kiitos samoin sinulle Katariina!

    VastaaPoista
  4. Ooh, tosi upee ja cool joulutähti! Ja ihanat nuo koristukset <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tykkään joulutähdestä...vasta äskettäin heitin viimejouluisen joulutähden pois. Oli säilynyt koko vuoden, mutta nyt alkoi näyttämään huonolta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Aikamoinen joulutähti sulla ollut siellä :)
      Muistan, että mummolla oli kans joskus joulutähti vielä juhannuksen tienoilla...
      Nyt voit hyvillä mielin ostaa sitten uuden!

      Poista

Kiva kun jätät viestiä!