sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kotijuttuja...

Meillä on ollut olkkarissa valkoinen nojatuoli ja siihen ostettu Ektorp rahi. Pitkään sinniteltiin sillä, mutta kyllä se vaan niin on, ettei tuon koiruuden kanssa pysty valkoista tuolia pitämään. Ostin aikoinaan nettikirpulta myös Jennylund nojatuolin, joka oli pinkissä verhoilussaan tähän asti lapsen huoneessa. Nyt möin nuo molemmat aiemmat Jennylund päälliset ja hankin Iksusta svandby harmaan päällisen rahiin ja tuoliin. "Valkoisen" tuolin vein lapsen huoneeseen. Meillä on se uus kirppikseltä hankittu Ektorp sohva tuossa tilassa myös, johon ostin saman värisen päällisen. Kauhea Ektorppiähky (minä kun en ikinä kuvitellut sellaisia hankkivani!), mutta no can do (ja kun kirpulta ostettu hieman edukkaammin...). Ja sitä paitsi, näillä Ikean tuotteilla on todella hyvä hinta-laatusuhde ja kova plussa on vaihdettavat päälliset. Meillä on kirjastossa Askosta ostettu vuodesoffa (2 vuotta sitten) ja se kangas on mennyt aivan hirveäksi!


Eteisen maton virkaa on toimittanut sellainen sisal -matto (josta kyllä pidän hirveästi), mutta se on ollut meidän kaikissa kodeissa eteisessä ja siinä oli jo läikkiä, jotka ei lähtenyt pois (parit koiran oksut + muut  hommelit). Kodin Ykkösessä oli matot -30% ja ostin tuohon tuollaisen tähtijutskan. 



Taannoin esittelin myös erittäin edukkaat kappaverhot ja viime viikolla löysin samat verhot Cittarin alelaarissa eri väreissä (maksoi lopulta 4,70 kpl). Ostin niitä neljä ja kaksi meni keittiön ikkunaan. Talvella voin vaihtaa sen setin kuistille. Noilla hinnoilla ei juurikaan tarvi lähteä kangaskaupoille ja ompelemaan...






















6 kommenttia:

  1. Ihanan laakee terassi, mutta jos piha on iso, niin antaa mennä :) Kiva on tuossa tepastella!
    Ja niiin kauhulla olen katsellu meijän valkoisia sohvanpäällyksiä, jotka itse joskus ompelin. Alkavat olla pesuista huolimatta tassulaisen jälkiä täynnä. Niin kauhulla odotan uutta ompelusessiota, kun uudet sohvat erittäin epätodennököiset. Ollapa Ektorp ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vain ompelusessiolle :) suosittelen beigeä/harmaata kangasta koiraihmisille :) mutta sopiikos se Pepin olkkariin...? Muistan kyllä ompelemasi päälliset! Valintojen maailma, päivääkään ilman (juuri tuota) koiruutta en olisi, mutta kyllä sen kanssa väliin tukka harmaantuu :D

      Poista
  2. VOI MORJES! No siinä puu poikineen! Mä luulin, että me ostettiin paljon, mutta en puhu enää mitään! :D On kyllä makia, todellakin. Komeet tanhut voi vetästä koska vain! Onko perustukset tehty sellasilla ruuvijutuilla?

    Eli koiramaisen ei todellakaan kannata haaveilla valkoisesta Ektorpista... Mä jotenkin aattelin, että josko sittenkin, ku kerran muillakin. Toi meidän huiska kun kantaa mukanaan aina puoli metsää, vaikka olisi kuivakin ilma. Kuusen pikkuoksat (ilmeisesti oravien silpomat), haavan kuivuneen lehdet ja heinät valtaavat meidän kämpän vaikka tekisi mitä. Hemmetin hyvä, että kerroit.

    VastaaPoista
  3. Juuri niillä sellaisilla maahan ruuvari tyyliin vedetyillä rautahimmilla (virallinen nimi RUUVIPAALU, prkl). Niitä on tuon alla 8 kpl ja jumaleissön siinä OLI HOMMAA kun ne saatiin maahan... Ekat puol metriä meni hyvin mutta sit alko tuska ja (riski) mies veti hampaat irvessä ja selkä märkänä vikat 10 senttiä.
    Mitä sitä kato pienempääkään... Ja meillä on niin suuret suunnitelmat puugrilleineen ja paljuineen sitten joskus... Tarvii lotota.
    Uskon, että liehuTryffeli tuo mukanaan kevyesti kamaa :) Doraan ei sattuneista syistä havut tartu, mutta toi karva on niin sähköistä ja tarttuvaa ettei lähde dynamiitillakään!

    VastaaPoista
  4. Aivan huikeita kuvia ja kauniita huoneita <3

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!