sunnuntai 1. helmikuuta 2015

"Konepestävä silkkinen matto"


Olen jo jonkin aikaa etsinyt meidän makkariin mattoa. Alunperin ajattelin, ettei se sellaista kaipaa, mutta jotenkin alkoi tuntumaan, että matto olisi kiva. Kaikki vaihtoehdot, mitä halusin, olivat ihan liian tyyriitä ja kun matto ei mikään välttämättömyys ollut niin en ole investoinut... Mielessä kävi jopa kliseiden klisee eli "blogimatto", Annon puuvillainen matto, jota näkee todella monessa blogissa ja sisustuslehdessä oli siitä oikein juttu, missä se esiteltiin blogimattona

No onneksi en ostanut kallista, enkä blogimattoa. Eilen peruskirpparillani nimittäin vastaan tuli tämä IIIIHHHAAANA matto. Maton hintalapussa oli 50 eur yliviivattu ja uusi hinta oli 40 eur. Pöydässä oli vielä kaikki tuotteet -50%, joten matto kustansi KAKSKYMPPIÄ! Mattoon oli teipattu lappu, jossa luki konepestävä silkkinen matto. Jotenkin minusta konepesu ja silkki ei kuulu samaan lauseeseen eikä varsinkaan kun kyseessä on isohko (130 x 200 cm)  matto :D :D 
Ei haittaa, veikkaan, että tammikuussa on tehty vuoden kirppislöytö! I just love this carpet. 





Ja kuvassa näkyvä pörröpää esittelee toisenkin tammikuisen kirppislöydön, Sisleyn ihana trikoinen mekko / tunika (5 eur Kontista). Mekko on fantsua pehmeää matskua, siinä on ylipitkät hihat ja tuollaiset reijät, mihin pujotetaan peukut! Voi tietysti kääriä hihat normaaleksikin. Onhan se aika lyhyt ja kaula-aukkokin aika antava, mutta ei haittaa, olen just sen verran suttura, että sopii mulle just eikä melkein!




9 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt upeat löydöt!!! Mukavaa alkavaa viikkoa!
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ja tervetuloa mukaan :)
      Samoin sinne, lumista viikkoa ja hei nythän on jo helmikuu! Ihanaa kun kevättä kohden mennään :)

      Poista
  2. Kaunis matto, hyvä löytö! Ja nätti mekko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä Mieli ja mulla on kyllä nyt NIIN HYVÄ MIELI tän maton löytymisestä :D :D
      Mekkokin on oikein kiva, käännän kesällä sittarissa mukavasti katseita kun tissinposkea vähän näkyy.... :D

      Poista
  3. Just ihana matto!! Minä olen ihan koukussa tommoisiin... Ja sitten se käy vielä niin hyvin makkarin vaaleaan sisutukseen. Voi kateus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä Tuija muuta viserrä! Tämä on ihan täydellinen, käyn aina vähän väliä sitä kyyläämässä tuolla yläkerrassa :D Mieskin hyväksyi maton ja oikein omaehtoisesti kehaisikin muutamaan otteeseen!

      Poista
  4. Hienot löydöt! Tuollaisen maton voisin ottaa minäkin - aivan ihana :) Se sopii makuuhuoneeseesi aivan täydellisesti, joten sinulla kävi kyllä tuuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos Marianna muuta, oikein munkkien munkki kävi kyllä! Ja kiitos kehuista, onhan tämä nyt upea kerrassaan...Ja halpa! En edes meinannut mennä ko. kirpulle, kun siellä viikko sitten kävin ja tyypilliseen "maalaiskirpun" tapaan, siellä on vaihtuvuus tosi hidasta. Matonkin myyjällä on ollut siellä pöytä jo varmaan kk päivät, mutta onneksi oli käynyt lisäilemässä sinne tämän!!

      Poista
  5. Huikean kaunis matto ja sopii aivan täydellisesti omalle paikalleen.

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!