Meidän pieni murmeli aloittaa ekaluokan ensi viikolla. Hän on oikein reipas tapaus, odottaa jo kovasti kouluun menoa... Hänen luokkansa on ihanan pieni, vain 13 oppilasta. Suurin osa on vanhoja kamuja eskarista, pari uutta luokkakaveria, mutta hekin samalta kylältä ja tuttuja. Me asumme niin maaseudulla, että hän kulkee kouluun taksilla, sekin on tuttua puuhaa jo eskarin ajoilta, mitään suurta muutosta siis koulun alkaminen ei tuo hänelle. Äidille sitäkin enemmän... Minun beibsi menee jo kouluun! Mihin nämä vuodet ovat menneet? Toistaiseksi luulen olevani hänelle se tärkein (isänsä lisäksi tietysti), mutta tämä kesä on tuonut ihan selkeän muutoksen....
Olen miltei joka päivä tänä kesänä "joutunut" soittelemaan kavereiden vanhemmille, yhtään hän ei viihtyisi ilman kaveria. Joskus sattuu niin kuin ylin kuva osoittaa, kaikki kamut ovat reissussa ja hän kituu vanhempiensa kanssa :) Sitten käy välillä niin kuin alemmassa kuvassa, kotona vanhemmat on ihan kamalia ja hän päätti muuttavansa Sofian luo.
Luojan kiitos, meillä asuu muutama kamu ihan kävelymatkan päässä. Täällä kun ei ole edes kevyenliikenteen väyliä, joten sydän syrjällä ajattelen niitä hetkiä, kun hän lähtee kavereilleen fillarilla "kauemmaksi". Vielä kiltisti kuskaan mukisematta - ja varmaan vielä muutaman vuoden eteenkin päin! On tämä jo tälläistä pientä irrottautumista meidän helmoista. Toisaalta mahtavaa kun toinen on niin reipas, mutta silti... Pieni *snif on päässtyt jo muutaman kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun jätät viestiä!